Kuoleva taistelija
| Kuoleva taistelija.[1] (Den döende fäktaren.) Kirjoittanut Fredrik Cygnaeus |
| Suom. Yrjö Veijola. |
- Jo loppui leikki, johon voittaja
- Sun ajoi ivaten; ja alkoi kamppaus
- Niin kova, vakava, kuin määrännyt
- On synkkä tuomari tuoll’ ylhäällä:
- Sun kuolonkamppaukses;, jok’ei lopu.
- Vuostuhansia lepäät kuolevana,
- Ja sentään sinulle ei suotu – kuolla.
- Se suuri piiri, josta vihdoinkin
- Soi tuhansista suista sulle habet,[2]
- On hajaantunut, puonnut, kuihtunut,
- Kuin lehdet laakerin, joit’ tempoo myrsky.
- Ja sankarleikin suuri sotakenttä
- On vaivoin taakan alla ponnistellut,
- Kun raskas aika astui yli sen.
- Ja valta, joka suuruutensa loi
- Maailman pirstat yhteen ahtamalla,
- On siruiks’ sortunut. – Sä yksin elät
- Ja vuotat, että verivirta, joka
- Sun kyljestäsi vuotaa lakkaamatta
- Valuisi kuiviin. Mutta turhaan vuotat,
- Kuin se, mi näkee, kuinka vuori yhä
- Luo suonistansa lähteen runsaan juoksun
- Ja tahtoo vuottaa vuoksen kuivumista.
- Viel’ elää myöskin tuska äänetön,
- Mi rintas syvimmästä syvästä
- Sun tunkee kasvoihis, kuin luulis se,
- Ett’ aikaa sillä vain on hetkinen
- Osoittaa kaiken suuren runsautensa,
- Jost’ elo pisin tuskaa kylliks’ sais
- Jok’ ainut hetki luomaan katkeruutta.
- Mut yhtä mahtavana elää voima,
- Mi taittaa tuskan, ett’ei nousta saa
- Se kurjin valituksin joukkoon tuohon,
- Min rinnasta se poijes ponnahtaisi,
- Kuin diskuslevy radan kivikosta.
- Oi! tämä näkyväinen hurmehaava,
- Se liian matala on lähteeksi
- Sen tuskan, joka turhaan toivoo päättää
- Nää kärsimykset kuolemattomat:
- Sen lähde syvemmällä pursuaa,
- Eik’ kenkään niistä, jotka kylminä
- Sun leikistäsi julmast’ iloitsivat,
- Sen kuiluun ole nähdä ansainnut.
- Mut niille, jotk’ ois tuskaas säälineet,
- Sä kauvan olet ollut kuollut jo,
- Vaikk’ aina heitä muistellessas tunnet
- Sen kirkkauden, jonka esineihin
- Luo kyyneltulva eron viimeisen,
- Kuin soihtu, ojennettu haudan yöhön,
- Sen kirkastaa, mi ainiaaksi jää.
- Kuin soturi, mi korvan painaa maahan,
- Kun kaukaa tahtovi hän kuulla ääntä,
- Jok’ ennustaa, ett’ tulee kaivattu,
- Niin myöskin, sinä katsees maahan painat.
- Se katse tavoittanee nähdä jotain,
- Johonka kohdistuisi rauhassa
- Ne sulomuistot harvat, joita elo
- On suonut – katkeria tuhlaten:
- Se etsii paikkaa lapsuusleikkisi,
- Niin rauhaisan, vaikk’ keskess’ asekalskeen,
- Niin valoisan, vaikk’ korven varjostaman,
- Niin vapahan, vaikk’ äidin ympäröimän.
- Sä liian kauvan etsit tuota jo,
- Et enää siitä jälkeäkään löydä.
- On auran teriks’ säilät taottu
- Ei ruostettakaan jäljell’ ole niistä.
- Miss’ ennen metsäs teki juuria,
- Nyt heilimöipi vainioiden vilja.
- Sun kauniin äitis rinta kukkasina
- On jälleen henkinyt ja kuihtunut;
- Ei satu muista, milloin sortui kansas.
- Mut vaikk’ei jälkiä se jättänytkään,
- Sit’ enemmän on jälkiä, jotk’ itkee
- Nyt muinaisihanuutta sortajan.
- Sun viime voimas vielä ponnista
- Ja nouse pystyyn suoraselkäisenä!
- Sun jalkas juurella sä nähdä saat
- Näyn moisen, joka riittää tyydyttämään
- Maanpiirin kaiken vihan kostonhimon.
- Kas tuossa Forum, josta ohjasi
- Maailmaa kädet ankarat tai saidat!
- Jumalain kuollehitten temppeleistä
- On raunioita tuolla ainoastaan:
- Kaikk’ on ne olleet ajan leikkipallo;
- Ja vahakansa, joka murti kaikki,
- Se alle paiskattihin leikissä;
- Ei ainoakaan valta taivaan taikka maan
- Ees habet! kaatuvalle huutanut.
- Barbaarit eestäs kostaaksensa laittoi
- Ne gladiaattorileikit, joissa turhaan
- Sun laillas elost’ taistel Rooman kansa.
- Ja mikä vielä eli, hengitti,
- Jäi miekan, kirkon sortovallan uhriks
- Ja kärsi kuolontuskaa lakkaamatta.
- Ja suurin taistelija, joka kauvan
- On kuolevana maannut kuolematta,
- On itse Rooma, ikikaupunki.
- Se isäin rikoksista, suuruudesta
- On paljon kärsinyt ja kärsii vielä.
- Sen vuoksi historia vakavasti
- On Rooman kohtaloa punninnut,
- Sen syntejä ja pitkää kuolontuskaa.
- Mut sulle, joka kärsit rikkomattas
- Ja isiltäs et syytä perinyt,
- Soi taide kauniimmin kuin konsanaan
- Suloisen henkens ikisovituksen.
- ↑ Tällä nimellä kautta maailman tunnettu kuvapatsas, joka esittää makaavassa asennossa areenalla kuolettavasti haavoitettua ”barbaaria”, löytyy Kapitoliinisessa museossa. Tekijän tunteihin ei ole mikään antiikki kuvanveistos tehnyt niin mahtavaa vaikutusta kuin tämä, ja uudenaikaisista taltan taideluomista ainoastaan puutarhassa liki Luzernia oleva jättiläisjalopeura, jolla Thorvaldsen on jalostuttanut sveitsiläisten historiassa kuolematonta uhrikuolemaa Ranskan vallankumouksen aikana.
- ↑ Niinkuin tiedetään, osoitti arvoisa roomalainen yleisö gladiaattorinäytännöissä huudoilla: habet!, että sen huvittamiseksi teurastettu taistelija oli saanut kyllikseen samoinkuin yleisökin.
Lähde: Kaukomieli: Viipurilaisen osakunnan albumi. 3. 1900.