Kuoleman reessä

Kuoleman reessä Kirjoittanut Valde Wikman

Kyydin sain kerran kuoleman reessä,

kuskina pukilla kuolema eessä.

Kuusta ja tähdistä välkkyili hanki.

Ma olin rekehen kytketty vanki.

Tiennyt en tiestä, en tuntenut miestä,

kyselin kulkumme suunnasta, tiestä.

Irvisti lahtari ikenet irveen,

kuolema kuvasi muotonsa hirveen.

Kaameesti nauraen osoitti ketoon:

»Matkalla olet sä ijäiseen lepoon».

Odotin kylmänä, ylläni hiki,

kuoleman askeleet hiipivät liki.

Kenttä oi kaunis, metsäkin soma.

Kuolema irvisti: »Olet mun oma».

Lahtari ruoskalla pintaani piirsi,

kuolema tuskalla piinaten viilsi.

Juuri kun tuskan ma kovimman tunsin,

äänellä suurella sanat nää huusin:

»Eläköön kostava työläisten joukko!

Sinulle kuolema, lahtarihoukko!»

Irvisti lahtari ikenet irveen;

kuolema kuvasi muotonsa hirveen.

1919

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.