Kuolema

Kuolema. Kirjoittanut Antti Mäkinen

»Oi, onko käärme kuolema,

Mi ihmisiä sortaa,

Ja Manan herran nuolena

Meilt’ elon armaan murtaa,

Vai enkelikö ehkä lie,

Mi taivahasen lentää

Ja sielun sinne ylös vie,

Kun korkeuteen entää?»

Niin kysyi Anna siskoltaan,

Katsahtain kirkkotarhaan.

Ja siihen sisar itkultaan

Sai sanoneeksi:»Varmaan

On kuolo käärme kamala

Pahoille, elon tiellä

Ken vääryytt’ yhä harjoittaa,

Saa pahan palkan siellä.»

»Mutt’ enkelinen loistava,

Niin kaunokainen, vieno,

Kuin aurinkoinen koittava,

Ja utusiipi hieno

Hän silloin on, kun hyvän luo

Hän rientää liihoitellen,

Ikuisen onnen hälle suo,

Armaasti hymyellen.»

Nyt Anna sinisilmänsä

Korotti taivahille,

Hän laski ristiin kätensä

Ja lausui enkelille:

»Jos hyväksi nyt näet mun,

Niin tänne liihoittele

Ja sinne, jossa kaivatun

Nään veljen, johdattele!»

»Vaan jospa nyt et tullekkaan,

Niin ohjaa aina tieni

Ja puhtahana kätke vaan

Mun sydämmeni pieni,

Niin että kerran tulla saan

Sun luokses, enkel’ armas;

Siks’ sielustani poista vaan

Sä synnin myrkky karvas!»

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.