Kun peittää multa jo armaan

Kun peittää multa jo armaan. Kirjoittanut Irene Mendelin

Äit’ istuu yksin ja ikävöi

Ja lempilastansa muistaa,

Ja kuva toisensa jälkehen

Hänelle mielehen luistaa.

Siks’ kunnes kuvista muodostuu

Tarina lempeä, hieno,

Mi täynn’ on toivoa, elämää

Ja on niin puhtonen, vieno.

Mi elon kertovi lyhyen,

Mut hehkuvan, toivehikkaan,

Mi kertoo toivehet, aattehet

Ja taistelut hengen rikkaan.

Mut sitte kuvat ne himmentyy;

Ne peittää kyynelet varmaan,

Kun äiti itkevi lapsostaan,

Kun peittää multa jo armaan.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.