Kumpumäen vanhukset

Kumpumäen vanhukset. Kirjoittanut Lauri Soini

Kumpumäen kivisellä kukkulalla

kaksi taloa on vieretyksin.

Vanhat vaarit tavallansa vakavalla

niissä elelevät ystävyksin.

Vuorotellen toisissansa talkohissa

valkohasten rengit, piiat käyvät.

Vuorotellen vaarit itse kaupungissa

liikeseikoistansa selvittäyvät.

Niinpä kerrankin on tullut kaupungista

toisen talon ukki illan suussa.

Vaan ei muista mainitakaan tuomisista,

niin on mieli myllertynyt muussa.

«Näätkös, Pekka, kuinka paljon rakastavat

Suomen kansaa suuret maailmassa!

Keisarille sanomaan he samoavat,

ett’ on suomalaiset oikeassa.

Rautateitse palaavat he Suomen kautta,

Suomen kansa kilvan heitä kiittää.

Tullos rautatielle, meidänkin sen tautta

täytyy kiitoksemme heille liittää«.

Pian toinen vaari ymmärtää jo toisen,

ottaa kiireisesti nutun, lakin,

alottaen sauvamarssin aikamoisen.

Toinen vaari pääsee sauvattakin.

Pitkin lehtotietä illan viileässä

ukit kiirehtivät kulkuansa, –

radan vierustalla ylikäytävässä

kaksin odottavat vieraitansa.

Vihdoin saapuu pitkä juna vihellellen,

jossa suuret herrat matkustavat.

Vaarit hattujansa kilvan huiskutellen

«eläköötä« heille kaijuttavät.

Kukitettu herra katsoo ikkunasta...

vaarit kumartavat hartahasti.

Toinen heistä, lakaten jo huutamasta,

«näkivätpäs!« kuiskaa riemuisasti.

Paljon kertomista riittää vanhuksilla

lapsillensa vierahista näistä.

Vierahatkin hauskimmilla muistelmilla

muistavat «ne kaksi yksinäistä.«

1899.

Lähde: Soini, Lauri 1900: Kansallisia lauluja. Werner Söderström, Porvoo.