Kultakala lasikellossa
Kultakala lasikellossa Kirjoittanut Zacharias Topelius |
- Oi kaukainen vieras, miksikä sa
- kiinn’ annoit itsesi saavuttaa?
- Lasiseen tähän kellohon loistavaan
- miks’ vaihdoit laajan meresi pois,
- mi sinulle tuttuna ollut ois?
- Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan.
- Täss’ aalto ei koskaan vaahtona käy.
- Haikaloja tässä ei myöskään näy.
- Ei täss’ ole pelkoa ensinkään.
- Et koskaan kärsi sä nälkääkään,
- sill’ leipää sulle ma murennan
- ja kiinn’ otan kärpäsen lihavan.
- Ja silloin uit veden pinnallen
- ja siepaten kiinn’ otat kärpäsen.
- Sun kultainen ruumiiskin lasin alta
- niin usein näyttävi suuremmalta.
- Kas, siinä sa voit nyt kuin kuningas.
- Ja vieläkö muistatkaan kotias?
- Mut vanki sa vaan olet kuitenkin,
- ja vaikkapa kaikkia saisitkin,
- niin turvasi, rauhasi, myös ravintos
- riemuiten sa vaihtaisit kotohos.
- Sä myrskyhyn lähtisit mieluisammin
- ja haikalan saalihiks’ kernahammin,
- kuin vankina täss’ eleleisit vaan,
- vapauttasi kaihoten ainiaan.
P. Cajanderin tarkistaman Luonnon kirjan suomennoksen (1886) mukaan. Runo ei aluksi (1856) kuulunut kirjaan.
Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.