Kulkurikoira
Kulkurikoira. Kirjoittanut Emil Lindahl |
- Minä koditon kulkurikoira
- niin hyljätty, hylkiö olen,
- pelon alla ja valan kuin varkain
- tylyn vierahan raittia polen.
- Pelon alla, niin, mistä sen arvaa
- kuka kulkurikoiraa sietää,
- kuka kuivan kannikan viskaa,
- kuka kalikan, mistä sen tietää.
- Kylän kylläiset kartanonartut
- ivakatsehen ylpeän luovat
- likatakkuhun kulkurikoiran –
- ohi armosta astua suovat.
- Syysöinä kun ryskyy ja vonkuu
- viluviimat, vihmoen lunta,
- minä ullakon nurkassa värjyin
- näen kesäistä, outoa unta.
- Näen uinuvat ulpukkarannat –
- sinisorsat ne soitavat siellä,
- sulotuoksuja ilmassa uhkuu
- vihernukkaisten niittyjen tiellä.
- Kesän kaipaus kalvavi rintaa,
- yöviimaan kun hyljätty havaa;
- ovat tuoksut ja ulpukat poissa,
- syysmyrsky vain raitilla ravaa.
- – – –
- Kai kerran, kun kartanokoirat
- kisakiimassa «vinttihin» töytää,
- risatakkuisin kulkurikoiran
- sieltä nurkasta – raatona löytää.
Lähde: Lindahl, Emil 1919: Työ ja laulu. Suomen sos-dem. nuorisoliiton toimikunta, Helsinki.