Kukka ja neito

Kukka ja neito. Kirjoittanut Juho Ranginen

Katso kuin tukka kaunis

On kasvitarhassa,

Se kesäpäivin loistaa

Vaan sulopuvussa.

Hän riemastuttaa meitä

Ain ihanuudellaan

Ja puolehensa vetää

Hän sulotuoksullaan.

On puhdas, kaunis, kirkas

Tuo kukka loistossaan,

Ei ylpeyyttä tunne

Rinnassaan ollenkaan.

Niin kainosti vaan kuiskaa

Hän kevät-illoilla,

Kuin tuuli hiljaan tanssii

Sen ruusuhelpeillä.

Vaan puhtaus sen katoo

Ja loisto raukeekin,

Kuin koi vaan kerran pääsee

Sen lehtiin hienoihin.

Ja syksy synkkä surmaa

Kans kukan kauniinki

Sen ruusut runteleepi

Ja maahan kantaapi.

Niin vertaan sunki neito

Mä tuohon kukkaiseen,

Sepä se oikein kuvaa

Elosi nuoruuden.

Niin puhdas, sulo, kaunis

Kuin kukkainenki on,

Niin olet myös sä neito,

Kuin olet viaton.

Niin kauvan koska onpi

Sull’ tunnon puhtaus,

Niin silmistäsi hohtaa

Myös lempi, suloisuus.

Vaan harhatiet on monta

Kuin uhkaa eksyttää,

Ja siveyyden tieltä

Ne kauvas kuljettaa.

Nuo mailman viekkaat kielet

Kans rakkaus kavala,

Kadottaa neidon onnen

Monella tavalla.

Siis elä siveästi

Pie tunto puhdas vaan,

Ettet sä onnes tieltä

Sortuisi horjahtaan.

J[uho]. R[angi]–nen.

Lähde: Pohjois-Suomi 24.9.1879.