Kukka ja neito.

Kirjoittanut Juho Ranginen


Katso kuin tukka kaunis
On kasvitarhassa,
Se kesäpäivin loistaa
Vaan sulopuvussa.
Hän riemastuttaa meitä
Ain ihanuudellaan
Ja puolehensa vetää
Hän sulotuoksullaan.
On puhdas, kaunis, kirkas
Tuo kukka loistossaan,
Ei ylpeyyttä tunne
Rinnassaan ollenkaan.
Niin kainosti vaan kuiskaa
Hän kevät-illoilla,
Kuin tuuli hiljaan tanssii
Sen ruusuhelpeillä.
Vaan puhtaus sen katoo
Ja loisto raukeekin,
Kuin koi vaan kerran pääsee
Sen lehtiin hienoihin.
Ja syksy synkkä surmaa
Kans kukan kauniinki
Sen ruusut runteleepi
Ja maahan kantaapi.
Niin vertaan sunki neito
Mä tuohon kukkaiseen,
Sepä se oikein kuvaa
Elosi nuoruuden.
Niin puhdas, sulo, kaunis
Kuin kukkainenki on,
Niin olet myös sä neito,
Kuin olet viaton.
Niin kauvan koska onpi
Sull’ tunnon puhtaus,
Niin silmistäsi hohtaa
Myös lempi, suloisuus.
Vaan harhatiet on monta
Kuin uhkaa eksyttää,
Ja siveyyden tieltä
Ne kauvas kuljettaa.
Nuo mailman viekkaat kielet
Kans rakkaus kavala,
Kadottaa neidon onnen
Monella tavalla.
Siis elä siveästi
Pie tunto puhdas vaan,
Ettet sä onnes tieltä
Sortuisi horjahtaan.

J[uho]. R[angi]–nen.


Lähde: Pohjois-Suomi 24.9.1879.