Kuinka Avio-Sääty oikein on aljettava

Kuinka Avio-Sääty oikein on aljettava

Kirjoittanut Henrik Achrenius


Kuinka Avio-Sääty oikein on aljettava, ja kuinka siinä elää pitää; Hää-Runoisa lyhykäisesti eespantu, vuonna 1765, Henric Achreniukselta.Muokkaa

Koska Julkinen Jumala,
Herra Taivasten takana,
Oli tehnyt terävästi,
Koonnut mullan kokkareesta,
Esi-Isän, Elävitten,
Adamin, ajan alusa,
Nähnyt kansa Kaikkivalta
Juuri julki viisahasti,
Ettei Ihmisen, ihanan
Tämän tehtynsä Urohon,
Ollut hyvä oleskella
Yksin Yrtti-kartanosa;
Teki Evan Emännäksi
Kylki-luusta luiskahutti,
Jonka Adamin avuksi
Sääsi, kulta kumpaniksi.
Näin on Luoja laittanunna,
Säätänyt Avio Sääyn,
Jota tuloovi totella
Aina pyhänä piteä,
Arvosa aivan isoja,
Asiana ankarana.
Ei se ole ollenkana
Keino Hevon heittämisen
Taikka varsain valituksen;
Mutta kauppa sangen kallis,
Suuri-arvonen asia.
Jota aina ajatella
Niitten tieteä tuloovi,
Jotka paria parasta,
Kumppania kuulustavat,
Ettei halut haisevaiset,
Syän siivosta tyheä,
Viettäs’ kahta, vieritysten,
Aviota alkamahan.
Heijän tuloovi totella
Ahkerasti ajatella,
Kumpi heille hyövyllinen
Olis, paljota parempi,
Eli erillä eleä
Tahi puolison parissa.
Kuin on havaittu hyväksi
Ajatellen arvattuna,
Ett’ on puoliso parempi,
Apu aivan hyövyllinen;
Sitte tuloovi totella
Heijän, Herralta anoa,
Että antas avullisen
Kumppanin varsin valitun,
Jonka kansa kaunihisti,
Herran pelvosa pyhäsä,
Matas’ maailman läpitse,
Hivuttelis hiljaksensa.
Sillä taitaavi tavalla
Julki pelvosa Jumalan,
Miesi vaimoa valita’,
Vaimo miestä vaavitella,
Pyhät päälletarkoitukset
Aina aivoin täyvytellä.
Joka kaunista kysyyvi,
Naipi naaman ihanaisen,
Sill’ on onni ajaks’ vainen,
Hyvä hetkeksi vähäksi.
Koska vaivat kohtajavat
Saavuttavat sairauet,
Silloin silmistä koreus,
Pulska näkö putoavi.
Omenat ei ole kaikki
Kuoren alta avulliset,
Paljon joukossa pahoja
Melkiästi mä'änneitä,
Vaikka kuori kuumottaavi,
Punertaavi pulskasti.
Siitä vanhat vakaisesti
Sanovat sangen jalosti:
Ei oo’ kullaks’ kiiltäväinen,
Hopiaksi hohtavainen
Kaikki, aina arvattava:
Kaunis kakku päältä nähen,
Akanainen alta kuoren.
Vahingoksi vaimo kaunis,
Köyhällä hyvä hevonen.
Ei salli savinen pelto
Koreata kuokkiata,
Piijan pitkeä hametta.
Eipä näkö työtä tee
Kaunis kaskia rovihte.
Mitä riistat, rikkauet
Avittavat arkun täyvet,
Koska sopu kokonansa
Ompi poijes poikennunna,
Koska pari pauhajaavi
Kähiseevi keskenänsä,
Riiteleevi riettahasti
Keppi käessä keikkaseepi?
Kylmä kulta kumppaniksi,
Valju vaimoksi hopea.
Pelko Jumalan parahin
Olkohon ojennus-nuora.
Joka seisoo sen perähän
Etsiipi sitä etua,
Sill’ ei ole ollenkana
Tarves katua kauppahansa.
Ei saa vaimoa valita,
Niistä miestä mielitellä,
Jotka ovat omahiset,
Liittyvät liki sukuhun;
Muutoin toeksi tuloovi
Vanhain sanat vakaisimmat:
Susi naipi Sukulaisen,
Karhu oman kantamansa.
Vahva lupa Vanhemmilta
Lasten laittoa pitäävi,
Kuin on astua ajatus
Naima-keinohin käsiksi:
Tämän ankaran asian
Neljäs käsky käsittäävi.
Kuin on miesi vaimon saanut,
Vaimo miehen vihittynä,
Vielä heijän vikkelästi
Pitäävi vaari piteä,
Että etsivät enissä,
Syän-pohjasta syvästä,
Olla omana Jumalan
Ystävänä ylimmäisen:
Että toisensa edellä,
Esimerkillä hyvällä,
Aina astuvat jalosti,
Vakaisesti vaeltavat:
Ovat aina avulliset,
Kärsiväiset keskenänsä,
Yksimieliset molemmin,
Uhiasti uskolliset:
Että lapset, lahjoitetut,
Suout suurelta Isältä,
Heijän huomaan Hempiähän,
Kaunihisti kasvasivat,
Taiten kaikella tavalla,
Suuren julkisen Jumalan
Kunniaksi, korkeimman.
Että ankaran asian,
Puoli sanoilla sanotun,
Nämät ystävät ylimmät,
Ankara avio-pari,
Ovat vaariin ottanehet:
Siitä aina siistimmästi
Vaarin vakaisen pitävät,
Minä toivon totisesti,
Enkä ensinkään epäile.
Siis jo toivotan toella
Syvyyestä syämmeni.
Että Taivasten Tekiä
Suuri Luoja Luotuitten,
Siihen siirtäs siunauksen,
Armon antaisi avaran!
Että aljettu asia,
Heijän tehtyä teoksensa,
Koitus Herran Kunniaksi,
Ylistykseksi ylimmän:
Tulis’ heille tuntuvaksi
Ikä-päiviinsä iloksi,
Varsin myöskin Vanhemmille!
Onni olkohon omana
Tällä parilla, parahin!
Kaikki aivotut asiat
Heille kayköhöt kätehen!
Olkohon ikä iloinen
Elämä juuri etusa;
Mutta loppu murhetoinen
Ero autuas ajasta!


Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 29.9.1832.