Kuin kuolleet lehdet

Kuin kuolleet lehdet Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

On suuret unet rinnassamme soineet,

mut yhtään niistä emme täyttää voineet.

On meidät kahlehdittu kohtaloomme,

vain raunioita minän sen nyt oomme,

mi nuoruutemme unelmissa iti,

min kerran kukoistukseen nousta piti.

Mi hävitys on käynyt sielussamme,

kuin paljon kadotimme parhaintamme

me kevään tuoksuvien kukkain myötä!

Syys seuras syksyä, yö seuras yötä;

me kyyneleitä vuodatimme teille

ja verta verestämme tantereille,

kun hartioita painoi raskas taakka.

Me kaipasimme viime hetkeen saakka,

vaikk’ kylmä myrkky valui sydämeemme

ja voimatonna raukes askeleemme.

Niin jäimme syvään ikäväämme yksin

vain kera kuolleen unen sylityksin.

Viel’ ihailemme taivaan hattaroita

ja vetten siintoa ja nurmikoita,

me rakkauden liljaa palvelemme,

vaikk’ koskaan itse sitä saaneet emme,

me päivää tervehdimme punertavaa,

kun ikinuorena se yöstä havaa.

Mut kylmä myrkky sydämeemme valuu,

ja elämään on mahdotonta paluu:

Kuin kuolleet lehdet hajoo tuulen mukaan,

niin lähdemme, ja meit’ ei muista kukaan.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.