Kuin kuolleet lehdet

Kuin kuolleet lehdet

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


On suuret unet rinnassamme soineet,
mut yhtään niistä emme täyttää voineet.
On meidät kahlehdittu kohtaloomme,
vain raunioita minän sen nyt oomme,
mi nuoruutemme unelmissa iti,
min kerran kukoistukseen nousta piti.
Mi hävitys on käynyt sielussamme,
kuin paljon kadotimme parhaintamme
me kevään tuoksuvien kukkain myötä!
Syys seuras syksyä, yö seuras yötä;
me kyyneleitä vuodatimme teille
ja verta verestämme tantereille,
kun hartioita painoi raskas taakka.
Me kaipasimme viime hetkeen saakka,
vaikk’ kylmä myrkky valui sydämeemme
ja voimatonna raukes askeleemme.
Niin jäimme syvään ikäväämme yksin
vain kera kuolleen unen sylityksin.
Viel’ ihailemme taivaan hattaroita
ja vetten siintoa ja nurmikoita,
me rakkauden liljaa palvelemme,
vaikk’ koskaan itse sitä saaneet emme,
me päivää tervehdimme punertavaa,
kun ikinuorena se yöstä havaa.
Mut kylmä myrkky sydämeemme valuu,
ja elämään on mahdotonta paluu:
Kuin kuolleet lehdet hajoo tuulen mukaan,
niin lähdemme, ja meit’ ei muista kukaan.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.