Kuihtumaton kukkanen

Kuihtumaton kukkanen. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Lauantai-illoin Fanny kaasi

raikasta vettä lasihin

ja viereen äidin kukkavaasin

sen laski uusin kukkasin.

Vierressä viikon kuihtuen

ne muuttaa täytyi jällehen.

Yks hänen suosionsa voitti:

hän kiinnitti sen peilin taa.

Se yksin (kuka tuota moittii?)

vierastaa Fannyn luona saa.

Se, kuihtumaton kukkanen,

on aina raittiin kaltainen.

Ja kesää kolme asui siellä,

vaan talvet laatikossa, tuo.

Ei ihme, hellällä jos miellä

hän kulki kumpaisenkin luo,

ja jos tuo vanha kukkanen

sai ennen muita katsehen.

Sen Eetu antoi muistoksensa,

pois miehistymään mennessään:

«On kukka kyllä kaltaisensa,

lieneekö myös hän mieleltään? –

Kun takaisin hän palajaa,

tää multa tervehtiä saa.

Kun vastauksitta hän jääpi,

minua innoin häkeissään,

ja hiljaisuus vain selvittääpi;

niin, hänen tässä huollessaan,

tää, vedet silmiin tuodessaan,

kuiskaapi: «Rakkaus elää vaan».

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.