Kuhnijain laulu.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Mun on niin herttaisen hyvä olla
kuin sairaan Betesdan lammikolla,
kun olen istunut vedessä.
Mä pääsin taudeista tällä tapaa,
nyt olen vaivoista vallan vapaa,
on uusi elämä edessä.
Ei mitään lääkettä ennen vettä
oo ollut. Tiedämme, sitä että
jo esi-isämme käyttivät.
Eivätkä suinkaan he aivan suotta
niin terveet olleet: kun sata vuotta
ja enemmänkin he täyttivät.
Vaan tätä lääkärit eivät kiitä;
on omat lääkkeensä heillä, niitä
he aina tahtovat tyrkyttää.
Nyt taas on keksitty jotain uutta –
se mitä lie kuuttasataakuutta –,
mi kuppatautiset myrkyttää.
Mutt’ ennen vanhaan vain puhdas vesi
pois vaikka millaisen taudin pesi
kuin kädet pestähän noesta.
Sen kautta pitaalitauti luistaa –
nuo kertomuksethan kukin muistaa
kai vielä Jordanin joesta.
Ja yhä meidänkin kansallamme
on varmin pelastus – kylpyamme,
kun sitä oikein vain käytetään.
Näin puhdistumme me kautta kasteen –
noin kahdenkymmenenviiden asteen
vedellä amme kun täytetään.
Se pelastaa meidät kuolemasta
ja synnin vallasta, saatanasta,
ja vanhan Aatamin hukuttaa.
Se saapi terveeksi sairastuneen,
ja rauhallisehen, syvään uneen
se levottomankin nukuttaa.
Se taudinsiemenet kaikki tappaa
ja lapamadotkin ulos lappaa,
ja moni on saanut kokea
semmoista, jota ei voisi luulla:
voi mykkä puhua, kuuro kuulla,
ja saapi näkönsä sokea.
Jos sull’ on vatsa- tai keuhkotauti,
niin älä lääkkeitä lainkaan nauti –
ne ovat karvaita, pahoja.
Suli’ onhan helpompi keino eessä,
mi auttaa varmasti: istu veessä,
niin paljon säästät sä rahoja.
Jos lapset sairastaa kurkkumätää
tai tulirokkoo – ei mitään hätää,
kun annat höyryssä hiota,
ja sitten ammeeseen kaadat vettä
ja annat istua siinä, että
saa tauti ruumiista liota.
Jos lapset kirkuvat, ämmä pauhaa,
ei sulle pahaakaan anna rauhaa,
niin keino tää ota etehen.
Kas, heti rauhoittaa kylpy akkaa,
ja samoin kirkuna lasten lakkaa,
kun panet istumaan vetehen.
Tää keino parantaa myöskin hullut.
Jos joku on mielenvikaan tullut,
se hänelle on hyvin tärkeä.
Kun hänet istumaan vesivannaan
vaan hetkeks muutama kerta pannaan,
jo tulee päähän taas järkeä.
Jos päässä huono on, harva tukka
ja alkaa lähteä, niinkuin nukka
varisee vanhasta takista,
ei kauan kestä, kun koko kallo
on putipuhdas kuin puinen pallo
ja loistaa loitolle sakista.
Vaan ilman öljyä, ilman rasvaa
taas tukka kauniisti päässä kasvaa,
se tulee pitkää ja paksua,
kun istut iltasin vesipaljuun.
Näin hiukset taasen saat päähän kaljuun
ja ilman pientäkään maksua.
Niin monen runoilla tekee mieli,
vaikkei oo selvillä äidinkieli
eik’ ole ollenkaan kykyä.
Niin monen semmoisen kynämiehen
on jäänyt kehitys puolitiehen,
ja varsinkin tätänykyä.
Vaan ilman pientäkään harjoitusta
ja kehitystä ja opastusta
voi runoilla kuka tahansa,
kun istuu ammeessa aamusella
ja pitkin päivää ja iltasella
ja hautoo vedellä mahansa.
Siis jos sä runoilla tunnet halun
ja olet valmiiksi saanut alun,
niin kuhnimalla saat jatkoa.
Ei tarvis runoa kesken jättää,
ei myöskään liikoja siihen mättää,
ei suotta sanoja katkoa.
Mä tätä keinoa aina käytän,
näin esimerkkiä muille näytän –
siks olen virkeä toimissa.
En vallan vähistä sairastukaan,
vaan olen terve kuin tuskin kukaan
ja aina hyvissä voimissa.
Vaan kun ma kuitenkin kerran kuolen
ja tulen tähtien tuolle puolen,
on pitkä matka tuo edessä,
niin en mä helvettiin joudu vaivaan,
vaan aivan varmahan perin taivaan,
kun olen istunut vedessä.
Vaan kyllä kai tämä nyt jo riittää,
en tahdo enempää tähän liittää,
vaan tämän lauluni lopetan,
ja riisun housuni, panen myttyyn
ja menen istumaan vesipyttyyn –
teen mitä toisille opetan.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.