Kotoinen onnellisuus

Kotoinen onnellisuus. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Sä, mi lausuit: «Lapsi mainen,

otsas hiessä tee työs!»

Näin Sä itse: «Mies ja nainen

olkoot yksi,» lausuit myös.

Aika rientää ahkeralta

Herran taivaan valossa,

aika tuntuu armahalta

omain kanssa kodissa.

Illoin, aamuin suomistasi

rakkahista kiitos Sun!

Illoin, aamuin kunniasi

julistaa he kanssa mun:

vaimo, joka harmain hapsin

viel’ on yhä seurani,

sua ylistääpi lapsin,

joille jakaa leipääsi.

Päivän puuhiin iloisesti

lähden luota vaimoni,

halpaa ruokaa riemuisesti

nauttii lapsilaumani;

pöydän luona vesat tuoreet

seisomassa nähdä voin;

Herran teille mielet nuoret

ohjaa hurskas puolisoin.

Vanhemmat me rakkahasti

rauhaisina istumme,

katsoen kuin joutuisasti

vaurastuvat lapsemme.

Aamuin, illoin hartaudessa

rukoilemme, ett’ei vaan

meidän heiltä puuttuessa

sua heiltä puuttuiskaan.

Sä, mi ristin kivut kannoit,

omiasi muistaen,

ystävälles äidin annoit,

äidillesi poikasen;

pidä huoli hellä heistä,

heidän orvoiks tultuaan;

ken myös yksin jääpi meistä,

häntä hoida murheessaan!

Ero tulee puolisosta,

veljestä; vaan taivahass’

on taas koti. Toivon’ nosta

sinne, elon Ruhtinas!

Elo tää on lyhyt uni;

siellä vast’ on kotini;

siellä löydän kaivattuni

autuaina ijäti.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.