Kotkan kokouksen ajalla
| Kotkan kokouksen ajalla. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
1.
muokkaa- Oi Kotka, jos korkeelle lentäisit,
- Maan, taivahan nähdä jos saisit;
- Halki ilmojen kauvas jos liitäisit,
- Älyn kultaa sä meill’ kulettaisit.
- Vaan matkaasi väijyvi vilppien kyy, –
- Jos lentos on heikko, ei sun ole syy.
- On siivelläs tuskien armeija,
- On pankolla naista ja miestä.
- Sala-ampujat saastojen nuolella
- Sua tähtävi, estäen tiestä,
- Jota lentäen saapuisit Sammon luo,
- Sen sammon, mi suolaa, viljaa tuo,
- Oi Kotka, jos näkisit toivojen maan
- Ja intoa mieliin se loisi.
- Tuo intopa syvistäkin piiloistaan
- Neuvot parhaat se käsille toisi.
- Jos surmaan sä saat hajotuksien kyyn,
- Niin poistat sä pahimman onnemme syyn.
- Oi Kotka, jos korkealle lentäisit,
- Kuun kultia meille jos toisit;
- Aina auringon kulmille entäisit,
- Päivän hopeisiin pikkasi loisit.
- On luonnossa aarteita tulvillaan,
- Jos käsiksi niihin nyt päästään vaan.
- Sä, Kotka oot ilmojen kuningas;
- Kerta hallitset maata ja merta.
- Sä kohta et löytäne vertaistas,
- Elon-onni kun määräs on kerta.
- Sun lentosi onneksi maljan juon,
- Sun pojilles tervehdykseni tuon.
2.
muokkaa- Kun Kotka nyt liitävi laineilla
- Sekä ilmojen suuntia tarkkaa,
- Sitä vaanivi ahmatti Haikala,
- Milloin vainoten kimppuhun karkaa.
- Monen miekkosen varmaan jo niellyt lie
- Ja vuottaa, miss’ uusi on vainontie.
- On Haikala ahvattu aarteille,
- Siis kavahda tuota, oi Kotka!
- Kun syyllisen nielee, niin hankitsee
- Uutta saalista saamaan; – siis Sotka,
- Olet ilmamme linnuista sorehin sie:
- Siis muista sä korkein taistojen tie!
- On kotkalla kostoja siivellä
- Ja toisella tuskien verta.
- Näitä kantaen tahtoo se liidellä
- Sekä tarkata aikojen merta.
- Kun löydät sä aseman turvaisan,
- Siihen laskei – ja joukkosi rintamaan!
- On tuskia kokenut Kotkamme tuo;
- Sillä monta on taistojen haavaa. –
- Miks’ istui se saarelle merten luo,
- Jonka laineet on sorrannan laavaa
- Ja kähyistä vismaa murhien maan,
- Orvon parkuja aaltojen maininki vaan.
- Vaan kohooppa Kotka – on Suomessa
- Päivän noustessa ilmakin kirkas.
- Hauska liitää sen järvien laineilla;
- Viestit viedä ja tuoda – se virkas.
- Kun lapset käy toimeen onneksi maan,
- Niin miellyt sä viileään liehuntaan.
3.
muokkaa- Nä’ön kumman mä Suomenlahdella näin:
- Kanssa Haikalan taisteli Kotka.
- Ja suomut ne peittivät välkynnän,
- Ilma tummeni suljista Sotkan.
- Oli Haikala puolella sorrannan,
- Sotka taisteli, puoltaen vapauttaan.
- On Haikalan saalis jo kavaltaja,
- Vaan syytönkin nielusta mahtuu.
- Ja syytöntä sortajat ahdistaa;
- Sitä vainoo he, hampaissa vahtu.
- On verraten vapaa tuo petturein tie,
- Vaan oikeuden miesten se tukossa lie.
- Vaan aura se täälläkin ajetaan,
- Lumet, loskat ne syrjään syöstään,
- Tervaskannotkin kumoon kaadetaan. –
- Ja rosvot, mi kansaa ryöstää –
- Ne hankien helmaan heitetään
- Ja jäljet ne auralla peitetään.
- Sorronvalta ja ihmisyys taisteli,
- Siitä näin minä unta niin kummaa.
- Näyn-huumeessa kun minä heräsin,
- Niin silmäsin yöhön tummaan.
- Lasin kiiltoa häiritsi vyöryvät veet;
- Ne oli kuin kansani kyyneleet.
- Sade yöllinen vahveni voimassaan,
- Kävi ulkona yöllinen myrsky;
- Yhtyi leimaus ukkosen pauhinaan,
- Meren rannalta kuuluvi tyrsky.
- Kaikki valot minä sytytin huoneeseen,
- Mietin uhmaten: päivänpä yöstä mä teen.
- Näin joukko sa Suomenlahdella.
- Käy toimeen, tee valontaikaa,
- Kuu, aurinko sammui jo taivaalta,
- Iki-yössä me vietimme aikaa.
- Nyt päivien puoleen se retkemme käy;
- Me riennämme vaikkei vielä ne näy.
- Vaikka sortajat raudalla puetetaan
- Ja miljoonat asetta kantaa.
- Ja profeetat kullalla lumotaan,
- Siunauksen kun murhalle antaa,
- Niin voiman tunnemme suuremman –
- Se voima on kärsivän maailman.
- On niitä jo tuhannen miljoonaa,
- Joita koskettaa kuoleman siipi.
- On hirveän kuoleman kenttä vaan maa,
- Sen ympäri kuolema hiipii.
- Vaan vartokaa, varkaat kun valveutaan,
- Kosto, kuolema teillekin valmistetaan.
Lähde: Paavo-Kallio, Esa 1910: Se verinen sunnuntai. Tampere.