Kotipuutarhuri/Luku 3

Kotipuutarhuri III. Hedelmä- ja marjakasvien viljelys. Kirjoittanut M. Hyvönen

1. Yleistä.

Vaikka maamme maantieteellinen asema ja ilmastolliset olosuhteet ovatkin hedelmien viljelemiselle epäedullisem- mat kuin monien keittiökasvien hoidolle, niin voidaan tätä viljelyshaaraa siitä huolimatta hyvinkin menestyksellisesti Etelä- ja Keski-Suomessa harjoittaa. Tähänastinen he- delmäviljelyksemme on monessa suhteessa ollut vielä ko- keilua ehkä yhtä paljon kuin työtä varman tietoisuuden perustalla. Pettymyksiä, katkeriakin pettymyksiä on saatu kestää, mutta niiden kautta on myöskin opittu tuntemaan ne kaikkein tärkeimmät seikat, joista hedelmäviljelyksemme menestys on riippuvainen. Kokemus on selvästi opet- tanut, että jos minkään, niin hedelmäviljelyksen meillä tulee olla perusteitaan myöten kotimaista. Tällä tarkoite- taan sitä, että siemenet ja perusrungot on kotimaassa kas- vatettava ja taimet istutuskelpoisiksi hoidettava, eikä niitä ole valmiina ulkomailta hankittava. Edelleen! Koti- maisia hedelmälaatuja on kehitettävä ja viljeltävä. Ny kyään niitä jo meillä löytyy sangen arvokas ja lajirikas valikoima. Ulkomaalaisista hedelmälaaduista ovat vain varmasti kestävät ja muuten arvokkaat laadut viljeltä- viksi suositeltavia.

Huomattava myöskin on, että hedelmätarha tuottaa hyötyä ja iloa vain silloin, kun sille omistetaan tarpeen-mukaista huolta ja järkiperäistä hoitoa. Mutta millaista noiden viljelyskasveista jaloimpien järkiperäinen hoito on, siitä ei suurimmalla osalla hedelmätarhojen omistajista ole täyttä selvyyttä. Tekisipä mieli väittää, että liiallinen uskaliaisuus on hedelmänviljelystä maassamme jarrutta- nut ainakin yhtä paljon kuin haluttomuus. Mitäpä muuta sanoisi siitä lapsekkuudelle vivahtavasta huolettomuu- desta, jota monet hedelmätarhamme perustajistaan to- teavat. Tärkeimmät hedelmälajimme ovat omenat, päärynät, kirsikat ja luumut. Tavallisimmat puutarhamarjat ovat viinimarjat, karviaismar- jat, vaapukat ja mansikat.

2. Monisteleminen juurivesoista, taivuk- kaista ja pistokkaista.

Kaikkien hedelmä- ja puutarhamarjalaatujen lisää- minen tapahtuu suvuttomalla tavalla. Suvullisesti, siis siemenestä lisäämällä, ei saada samoja laatuja kuin ne ovat, joista siemenet on otettu, vaan aina uusia ja useimmiten laadultaan ala-arvoisia. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden suvuttomasti lisääminen tapahtuu juuri vesojen, taivukkaiden, pistokkaiden tai jalostamisen

kautta.

Juurivesoista lisääminen on mainituista mo- nistamistavoista yksinkertaisin. Vaapukoita lisätään mel- kein poikkeuksetta tätä tapaa käyttäen. Useimmat vaa- pukkalaadut kehittävät sangen runsaasti enemmän kuin olisi toivottavaakaan juurivesoja. Ne irroitetaan lapiolla varovasti kantakasvista erilleen joko syksyllä tai aikaiseen keväällä ja istutetaan uudelle kasvupaikal- leen.

Myöskin jalostamattomia kirsikoita ja luumuja lisä- tään sangen mukavasti kantakasvin ympärille kasvavista juurivesoista.

107

Mansikoilla on vaapukoiden maanalaista juurakkoa vastaamassa maanpäälliset, silmuja kantavat rönsyt. Jo kaisesta silmusta kehittyy uusi taimi, joka maahan juur- ruttuaan tulee hyvin toimeen kantakasvista kokonaan eristettynä. Puutarhamansikoita lisätäänkin näistä sivn- taimista.

Viini- ja karviaismarjapensaita lisätään taivu k- kaista. Se tapahtuu siten, että nuoria, clinvoimaisia oksia taivutetaan maahan kantakasvin ympärille, niin cttä peittyvät melkein kokonaan, Ainoastaan oksien lat- vat jätetään näkyviin maanpinnan yläpuolelle. Taivutta- minen tapahtuu

sopivimmin elo- kuussa. Sitä en-

nen on maa kan-

takasvin ympä- rillä puhdistet- tava tarkoin rik- karuohoista ja lannoitettava vahvasti pala- neella eläinlan- nalla. Vuoden tai kahden perästä ovat taivukkaat juurtunect, jolloin ne crotetaan varovaisesti kantakasveista ja istutetaan taimis- toon edelleen kasvamaan siihen asti, kunnes ne voidaan sijoittaa varsinaiselle kasvupaikalleen. Istuttaminen ta- pahtuu samoinkuin hedelmäpuiden perusrunkojen, mutta lyhemmillä välimatkoilla.

Kuva 55. Juurtuneita taivakkaita kantakasvin ympärillä.

Myöskin voidaan viini- ja karviaismarjapensaita lisätä pistokkaista, mutta viimeksimainitut kasvit eivät kuitenkaan ota oikein helposti juurtuakseen, jonka vuoksi niiden lisääminen taivukkaista on yleisempää.

Marjapensaiden pistokasoksat asetetaan juurtumaan elokuussa. Sellaisiksi otetaan voimakaskasvuisia, samana kesänä kasvaneita vuosivesoja. Pari centimetriä edellisen vuoden kasvua otetaan myöskin mukaan. Tyvipää leika- taan kohtisuorasti poikki terävällä veitsellä. Latvaa leika- taan sen verran pois, että pistokasoksat tulevat keskimää- rin 20 cm pituisiksi. Jos vuosivesa on niin pitkä, että siitä voidaan leikata useampikin pistokas, niin käy se kyllä laa-tuun.

Pistokasoksien juurruttamista varten valitaan valoisa ja lämmin paikka, sekä ravintopitoinen kuohkea maa. Kylmässä ja jäykässä maassa ei juurtuminen luonnistu niin varmasti eikä nopeasti. Vaikka oksia etenkin viini- marjapensaiden voidaan avomaalla juurruttaa, niin on kuitenkin edullisempaa valmistaa pistokkaita varten

Kuva 56. Kuinka pistokkaat asetetaan maahan juurtumaan.

kylmä lava. Siinä niitä voidaan tarpeen vaatiessa muka- vammin varjostaa, kastella ja peittää kuin avomaalla. Tulos on sitä mukaa parempi.

Jotta auringon paiste tai kuiva, tuulinen ilma ei oksia kuivattaisi, asetetaan ne melkein kokonaan maan peittoon. Ainoastaan 1-2 silmukkaa jätetään näkyviin. Mutta kun juurtuminen syvällä maassa on hitaampaa kuin maanpin- nan lähellä, niin ei pistokasoksaa aseteta pystysuoraan, vaan vinosuuntaan. Kylmään lavaan tai avomaalla 1,20 m le- vyiselle penkille laitetaan vako, jonka toiselle kaltevalle kyljelle pistokkaat asetetaan rinnatusten noin 5 cm etäi- syydelle toisistaan. Sen jälkeen luodaan maata oksien päälle ja painetaan tiiviiksi. Seuraava rivi tehdään 20 cm päähän. Jälestäpäin pidetään maanpinta kuohkeana ja

109

rikkaruohoista vapaana. Kuivilla säillä kastellaan. Vuo- den tai kahden perästä ovat oksat juurtuneet. Silloin ne otetaan pois paikoiltaan ja istutetaan riveihin taimistoon kasvamaan siihen asti, kunnes ovat kehittyneet istutus- kelpoisiksi.

3. Perusrunkojen kasvatus.

Perusrunkojen kasvatus jalostamista varten on yleinen lisäämiskeino hyvin monenlaisille puutarhakasveille. Esi- merkiksi omenalaatujen siementaimet eivät pidätä laadun ominaisuuksia, juurivesoja ei muodostu, pistokas- ja tai- vukasoksat eivät juurru, jalostaminen on siis ainoa mab- dollinen keino, jolla erilaiset omenalaadut saadaan säily- mään ja monistumaan. Päärynä, kirsikka- ja luumulaadut monistetaan niinikään jalostamalla, vaikka kahdesta vii- meksi mainitusta kasvista voidaan joitakuita viljelyskel- poisia lajeja saada juurivesoistakin monistumaan.

Jalostaessa tarvitaan n. s. perusrunko, johon monis- tettavan laadun oksa tai silmikko liitetään. Perusrungon tulee olla mahdollisimman läheistä sukua monistettavalle kasville; jalostamisesta saadaan silloin parhain tulos. Useimmiten se vain onkin kehittymättömämpi muunnos samasta kasvista.

Omenapuille käytetään perusrunkoina omenan (Pyrus malus) siementaimia. Pienikasvuisille omenapuille ovat n. s. Doucin (Pyrus malus mitis) ja paratiisiomena (Py- rus malus paradisiaca) sopivia perusrunkoja. Kahdesta viimeksi mainitusta lajista saadaan vesoja multaamisen kautta juurruttamalla kelvollisia perusrunkoja kasvate- tuksi.

Päärynäpuille voidaan meillä ainoastaan päärynän siementaimia (Pyrus communis) menestyksellä käyttää. Kirsikkapuille käytetään perusrunkona linnunkirsik- kaa (Prunus avium).

Luumuille on kriikuna (Prunus insititia) perusrungoksi sopivin.

Omena- ja päärynäpuun perusrungot lisätään sieme- nistä. Paraiten kehittyneitä siemeniä saadaan jalostamatto- mista puista. Tällaisia, varsinkin omenapuita löytyy lukui- sasti maassamme. Niiden hedelmät eivät useinkaan ole käyttökelpoisia taloudessa, mutta juuri kelvollisten sieme- nien saamiseksi perusrunkojen lisäystä varten on sellaisilla puilla suuri arvo. Hedelmät saavat syksyisin olla puissa mahdollisimman myöhään, jotta siemenet ehtivät niissä täy- dellisesti kehittyä. Puista poimittua asetetaan ne laati- koihin tai korcihin ainoastaan pari kerrosta päälletysten ja annetaan jossain sopivassa huoneessa hiukan mädätä. Sitte survotaan hedelmät hienoksi ja siemenet kylvetään hedelmäaineineen maahan.

Missä jalostamattomia hedelmäpuita ei lähitienoilla ole kasvamassa, siellä voidaan taloudessa käytettävistä hedelmistä siemeniä koota. Silloinkin on hedelmien annet- tava olla puissa siksi kauvan, että ne ehtivät täydellisesti kehittyä ja siemenet saavat täyteläisen muodon ja tumman ruskean värin. Taloudessa tavalla tai toisella käytetyistä hedelmistä kootut siemenet hunhdotaan vedessä ja asete- taan kuivailmaiseen huoneeseen pahvien päälle ohuesti levitettynä kuivumaan.

Edullisin siemenien kylvöaika on syksyllä kohta niiden valmistuttua. Siemenet itävät silloin varmimmin ja nou- sevat keväällä aikaisemmin taimelle. Kevätkylvöä vaikeut- tavat monet muut kiireelliset hommat, joita silloin on puu- tarhassa suoritettavana.

Siemenet, niin hedelmäaineineen kuin puhdistettuina- kin, kylvetään noin 10 cm syviin, suoriin kylvövakoihin, joita vedetään 4, tavalliselle kasvitarhapenkille, Kylvös vaossa saa olla niin taaja, että keskimäärin 2 à 3 cm päähän uskotaan siemenen tulevan. Vaot peitetään noin 3 cm vahvuisella multakerroksella. Ne jäävät täten ojanteille, mutta siitä onkin vain hyötyä, eikä haittaa, sillä maanpinta pysyy silloin vakojen kohdalta kosteampana ja pehmeäm- pänä kesäistä aikaa varten, ja siemenet itävät paremmin.

Jos siemeniä ei ole ehditty saamaan niin aikaiseen, että kylvö olisi voitu syksyllä suorittaa, on ne silloin tar- peenmukaisesti puhdistettava. Siemenet säilytetään sitte talven yli sopivassa astiassa asetettuna vuorokerroksittain kostean ja puhtaan hiekan kanssa. Jotta siementen liian aikainen itäminen vältettäisiin, ei niitä saa säilyttää liiaksi lämpimässä paikassa. Kellarit tai maakuopat ovat sopivia säilytyspaikkoja, mutta rottien ja hiirien varalta on astiat peitettävä sopivalla kannella tai vielä paremmin ti- heällä rautalankaverkolla. Keväällä kylvetään siemenet ennen esitetyllä tavalla.

Kirsikka- ja luumupuiden siemenet hoidetaan ja kylve- tään samalla tavalla kuin omena- ja päärynäpuidenkin sie- menet, kuitenkin sillä eroituksella, että kylväessä vedetään vaot niitä varten syvemmiksi, ja siemenet kylvetään hiu- kan harvempaan.

Perusrunkojen siemenkylvöä varten tulee maan olla kosteanpuoleisen, sillä kuivuudesta ne muuten kärsivät paljon. Kesäajalla pidetään kastelemisesta huolta kuivan ilman sattuessa. Rivit ja niiden välit pidetään vapaina rikkaruohoista sekä maanpinta kuohkeana.

Kun rungollisten omena- ja päärynäpuiden perusruu- kojen taimet ovat kasvaneet yhden kesän kylvöpaikallaan, otetaan ne ylös ja istutetaan uuteen, sitä varten valmistet- tuun ravintorikkaaseen ja syvämultaiseen maahan. Tämän istutuksen tarkoituksena on saada juuret haaromaan ja muodostamaan lisäjuuria, sillä tulee huomata, että niillä. etenkin päärynäpuiden perusrungoilla, on luontainen tai- pumus kasvaa vain yhtenä tai parina kolmena paksuna juurena suoraan maan syvempiin kerroksiin. Sitäpaitsi on tämä istutus tarpeellinen siitäkin syystä, että perusrun- got kehittyäkseen vaativat jo enemmän tilaa.

Ennen istutuksen alottamista on taimien joukosta valittava pois kaikki heikot ja huonosti kasvaneet. Kel-vollisten taimien pääjuurista leikataan pois keskimäärin kolmas osa, jotta sivu- ja lisäjuuria vastaisuudessa parem- min muodostuisi. Juuria on kasteltava ja suojeltava istu- tuksen aikana kuivettumasta. Se käy helpoimmin siten, että juuret peitetään mullalla tai kosteilla matoilla. Taimia otetaan esille sen mukaan kuin istutus jatkuu.

Istutus toimitetaan seuraavalla tavalla: pitkin istutuk- selle aijotun sarakkeen reunustaa, noin 15 cm reunustasta sisäänpäin, pingotetaan hieno nuora. Sen jälkeen leikataan ja kaivetaan suorakärkisellä puutarhalapiolla noin 20-25 cm syvä istutusoja pystysuorine sivuineen. Kun oja on saatu valmiiksi, ottaa yksi henkilö toiseen käteensä taimia ja aloittaa taimien paikoilleen asettamisen ojan syrjänteelle kulkien itse takaperin pitkin ojaa. Toinen luo lapiolla vä- hitellen maata tiiviisti taimien juurille sitä mukaa kuin niitä tulee paikoilleen asetetuksi. Kun rivi on päästy pää- hän, poletaan se niin tiiviiksi, että taimet seisovat tana- kasti pystyssä. Oja täytetään sitte maalla tasaiseksi. Seuraava rivi avataan ja istutetaan 30 cm päähän edelli- sestä. Taimien väliä riveissä tulee olla 8 cm.

Kun tähän työhön saadaan tottumusta, niin käy se nopeasti.

Kirsikka- ja luumupuiden perusrungoille on tällainen tiheäistutus vähemmän tarpeellinen, jos kylvös ei ole sat- tunut tulemaan liian tiheäksi; ne saavat tavallisesti tar- peeksi paljon lisä- ja imujuuria ilman tätä istutustakin.

Tiheäistutuksen jälkeen on työnä maan pitäminen puh- taana rikkaruohoista. Se käy helpoimmin Planet Junior yksipyöräisen puhdistuskoneen avulla. Kastelu tuskin voinee enää tulla kysymykseen tavallisten säiden vallitessa. Aikaiseen seuraavana keväänä istutetaan perusrungot jalostuspaikalleen taimistossa. Ne asetetaan nyt 50 cm etäi- syydelle rivissä, rivien ollessa 75 cm päässä toisistaan.

Jos asema on ollut perusrunkojen kasvattamiselle suo- tuisa, kylmiltä tuulilta suojeltu ja auringonpaisteinen, maa ravintorikas, syvämultainen ja riittävän kostea sekä

118

jos perusrungot alusta alkaen ovat saaneet huolellisen hoi- don, niin ovat ne 2-vuotisina valmiit avomaalla jalostetta- viksi. Hyvien perusrunkojen tulee olla mahdollisimman nuoria, reheväkasvuisia, sileäkuorisia ja suoria, tyvestä 6-7 mm läpimitaten.

Doucin-runkojen kestävyydestä ei maassamme ole riit- tävää kokemusta, jonka vuoksi emme katso tarpeelliseksi selostaa tässä niiden lisäämistapoja.

4. Jalostaminen.

Meillä on käytännössä kaksi eri jalostustapaa: oksasta- minen ja silmikoiminen.

Oksastaminen avomaalla suoritetaan kesäkuun alkupuolella, kun elintoiminta rungoissa on jo täydessä käynnissä. Silloin on työllä parhain menestys. Mutta ja- lostusoksat on jo alkutalvesta, joulun tienoissa, leikattava, jotta ne eivät ehdi puissa pakkasen ja auringon lämmön vuo- rottaisesta vaikutuksesta vikaantua. Jalostuksessa käy- tetään edellisenä kesänä kasvaneita oksia. Ne säilytetään kesään asti nippuihin sidottuina ja nimilapuilla varustet- tuina sahajauhoilla peitettyyn lumikasaan sijoitettuina jääkellarissa tai ulkona siimeksessä. Pääasia on, että ne säilyvät tuoreina, terveinä ja täydellisessä lepotilassa jalostusaikaan asti.

Paitsi perusrunkoa ja jalo-oksaa tarvitaan oksastaessa suorateräinen jalostusveitsi, puhdasta raffianiintä siteeksi ja jalostusvahaa. IIyvää jalostusvahaa saadaan sekoitta- malla 2 osaa hartsia, 2 osaa keltaista vahaa, 1 osa talia ja I osa liinaöljyä. Hartsi, vaha ja tali sulatetaan sekaisin ja liinaöljy lisätään yhteen sekä vatkataan yhtämittaa, kun- nes aine on tullut jäähtyessä tahmeaksi.

Yleisin oksastustapa on n. s. hakaoksastus. Se snori- tetaan seuraavalla tavalla: Leikataan kolmella hyvin ke- hittyneellä silmikolla varustettu jalo-oksa siten, että ylim-

8-

- Kotipuutarhurs