Kotini (Hellén)

Kotini. Kirjoittanut Immi Hellén

Silmät avaan aamusella,

nousen, riennän ikkunaan.

Näen tyynen kotirannan,

viheriäisen pihamaan.

Puut ja pensaat kutsuu sinne

metsän varjoon vilpoiseen,

tunnen niityn kukkain tuoksun,

kuulen kiurun säveleen.

Istun kodin portahilla,

kiitos nousee rinnastain.

Kysyn kyynelsilmin – näin miks’

kaunihin mä kodin sain?

– Kesävihantina tuolla

kotipeltoin pientareet,

isän aura pellon kynti,

höysti isän askeleet.

Kotipolkuja mä kuljen,

joka kumpu tarinoi,

joka aho, aitovieri

mulle säveleitä soi.

Veikko reipas vierelläni,

sisko kättä tarjoaa.

Ja kun katson kauemmaksi –

siell’ on suuri synnyinmaa.

Metsän polkujakin kuljen

salomaahan synkeään,

mutta sieltä tieni tuopi

tänne kotiveräjään.

On kuin täältä ääni hellä

kotiin kutsuis kulkijaa –

eikös helmaan oman äidin

armas oisi uinahtaa.

Silmät suljen iltasella,

kädet liitän ristihin.

Nyt sen tiedän, näin miks’ sain mä

kodin armaan, kaunihin.

Suo mun turvaks’ nousta sille,

voimat lapsen varttukoon!

Kotia ja kotimaata

taivaan Herra siunatkoon!

1898.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.