Kotiliesi

Kotiliesi. (Lausuttu erään ystävän häissä.) Kirjoittanut Antti Mäkinen

Mik’ on tää tunne outo, lumoovainen,

Mi sydäntäni polttaa, virkistää?

Se oisko tuli puhdas, jumalainen,

Mi sydämmehen toisen yhdistää?

Mik’ äidin rakkautta syvemmillä

Siteillä sielun sitoo sieluhun?

Mi hiilillänsä ikihehkuvilla

Sydämmet sytyttävi riemuhun?

Se lempi Jumalan on istuttama

Miehen ja naisen nuoreen sydämmeen;

Se liekki Jumalan on puhaltama

Tuleksi kotilieden hiilukseen.

Koti – niin, oma koti! sana armas

Se sielullemme suloutta suo –

Vaikk’ oiskin moni kyynel muutoin karvas,

Niin siinä sydän lohdutusta juo.

Mutt’ei oo pysyväinen lempi mainen,

Ei koti, onni ihanaisinkaan

Meit’ auta, jollei lempi jumalainen

Saa pyhittää sit’ ikihehkullaan.

Jumala itse rakkaus on pyhä,

Hän meille antaa lemmen pysyvän,

Hänestä vuotaa lemmenvirta yhä

Synnyttäväinen ikielämän.

Jumalan pyhän lemmen ahjoss’ aina

Viritelkää uutta lemmen valkeaa,

Kun myrskytuulin tahtoo tukahuttaa

Sielunne lemmen tämä kylmä maa!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.