Kotiin.
(Aleksis Kiven kuolema).
Kirjoittanut Antti Mäkinen


Rauhatonna rinta
Huokuu, katselee
Silmä levotonna.
Sairas vaitelee:
»Kotini, en löydä,
Löydä kotiain.»
Äänetönnä sitten
Lepää huohottain.
»Nyt on Joulu-ilta»
Veli virkahtaa
Sairahalle; – tulta
Silmä vilkahtaa
Sammunut jo kau’an:
»Tuli laittakaa,
Iso iltapysty;
Joulu tulla saa.»
Lapsosille katse
Silmän sammuvan
Hymähtää – ja taasen
Varjon ankaran
Tumma juonne otsan
Peittää verhollaan;
Joulupystyn loiste
Huuhtoo kullallaan.
Leikitellen liekki
Honka-puita syö;
Ilta kuluu; hiilus
Hiipuu, himmyt yö,
Joulu-yö on tullut:
Rauha, rauhaton
Täytä rinta, viihdy
Sydän levoton!
Taistelut te tuimat,
Koska taukoaa
Temmellys, ja rauha
Vieno sijan saa
Sydämmessä kurjan,
Jonka elon sää
Myrskyä ja tulta
Vainen hengittää?
Rauhattomuus, taisto
Vielä vaihtelee
Päivittäin, mutt’ aamu
Toivon aukenee.
Vihdoin päivä kirkas
Koittaa, kodin saa
Harhaellut henki,
Sielu virkoaa.
Iloisesti silmä
Voiton tulta lyö;
Sieluss’ on jo päivä,
Paennut on yö.
»Minä elän!» Vainen
Niin hän virkahti:
Iki-elon maille
Henki kohosi.
Henki, siellä nauti,
Nauti ainian
Eloa jot’ ilo
Taivon avaran,
Kirkastaa; ah! sinne
Taiston ankaran
Kautta kulkus pyrki
Rauhan rantahan.


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.