Kotiin

Kotiin. (Aleksis Kiven kuolema). Kirjoittanut Antti Mäkinen

Rauhatonna rinta

Huokuu, katselee

Silmä levotonna.

Sairas vaitelee:

»Kotini, en löydä,

Löydä kotiain.»

Äänetönnä sitten

Lepää huohottain.

»Nyt on Joulu-ilta»

Veli virkahtaa

Sairahalle; – tulta

Silmä vilkahtaa

Sammunut jo kau’an:

»Tuli laittakaa,

Iso iltapysty;

Joulu tulla saa.»

Lapsosille katse

Silmän sammuvan

Hymähtää – ja taasen

Varjon ankaran

Tumma juonne otsan

Peittää verhollaan;

Joulupystyn loiste

Huuhtoo kullallaan.

Leikitellen liekki

Honka-puita syö;

Ilta kuluu; hiilus

Hiipuu, himmyt yö,

Joulu-yö on tullut:

Rauha, rauhaton

Täytä rinta, viihdy

Sydän levoton!

Taistelut te tuimat,

Koska taukoaa

Temmellys, ja rauha

Vieno sijan saa

Sydämmessä kurjan,

Jonka elon sää

Myrskyä ja tulta

Vainen hengittää?

Rauhattomuus, taisto

Vielä vaihtelee

Päivittäin, mutt’ aamu

Toivon aukenee.

Vihdoin päivä kirkas

Koittaa, kodin saa

Harhaellut henki,

Sielu virkoaa.

Iloisesti silmä

Voiton tulta lyö;

Sieluss’ on jo päivä,

Paennut on yö.

»Minä elän!» Vainen

Niin hän virkahti:

Iki-elon maille

Henki kohosi.

Henki, siellä nauti,

Nauti ainian

Eloa jot’ ilo

Taivon avaran,

Kirkastaa; ah! sinne

Taiston ankaran

Kautta kulkus pyrki

Rauhan rantahan.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.