Kosken rannalla (Soini)

Kosken rannalla. Kirjoittanut Lauri Soini

Astelen päivän lasketessa

kohisevan kosken rantaa.

Raskas niinkuin rannan hiekka

on minun kaihoni kantaa.

Keltapäisiä kukkia kasvaa

kosken kohinassa.

Mielelleni vilpastusta

olen minä hakemassa.

Oi, miten sorjia niemekkeitä

vetonen kierrättelee!

Oi, miten neitoset nuorten miesten

mieliä viehättelee!

Kaihon katkera katseeni kääntyy

keltapäähän kukkaan.

Oi, kun ne haaveet ja nuoret toiveet

haihtuivatkin hukkaan!

Saaren rannalla vuolas virta

erkani kahteen haaraan.

Kulta kun jätti, mun mieleni rauha

joutui suureen vaaraan. –

Istuin kosken partahalle,

aatos yhä juoksi,

meni yli vetten ja kukkuloitten

entisen heilin luoksi.

Niinkuin kosken pyörrenielu

kierivi kallion viereen,

niin minun entinen heiliseni

alati muistuvi mieleen.

Vaaleapäinen on kuihuva laine,

vaan on pohja musta.

Minä haen tuimista taisteluista

surujen unhotusta.

Koskesta vierivi kuohuva laine

suvannon tyyneen veteen.

Oi, jospa surujeni pyörtehistä

riemuja koituisi eteen!

Suvannon kalvoon siintävä kukka

kuvansa kauniin päilyy.

Vielä ne mullakin nuoret toiveet

mielessäni säilyy.

Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.