Korven kansa

Korven kansa. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Siellä ne uinuu povella talvisen salon

töllit pienoiset upoten nietoksiin.

Uinuu alla ne tuhanten tähtien palon

kirkkahin pakkas-öin, heräten aamuhun niin.

Katso, taivohon päin siniharmaat sauhut

liesien lämpimien kohota tupruttaa.

Hiljennehet on Pohjan puhurin pauhut,

vaieten kantaa puut vaippaa valkeaa.

Siellä se korven kansa nyt kannikkaansa

vaivojen kostuttamaa murtavi siunaten.

Lapsoset tutkii pienoista ikkunaansa

jäisiä kukkia kuin kasvaa se umpehen.

Sitten äidin kinterehillä he salaa

pihalle puikkelevat paljaine jalkoineen.

On isä viikon vierahan työssä ja palaa

iltana lauvantain kylpyhyn lämpöiseen.

Siellä ne tauteja korven uumenet uhoo,

kohtalo säälimätön puuttehin vitsoelee.

Taistojen tappiot uskoja särkee ja tuhoo,

kärsimys kahleillaan sydämet vangitsee.

Niinpä ei laulelo lennä pilvien puoleen,

aatos salpautuu kinosten umpioon.

– Korven kansa nyt noinko sä sortunet huoleen,

etkö sä päästä voi päivään ja aurinkoon?

Pääset sä! Siellä ne korvessa puhkee voimat,

voimat kevähiset, niitä sä vuotellos!

Koittaa päiväsi, ei sua sorra soimat,

talven jälkehen saat nuo kevätnautintos.

Kestäös korven kansa, lie talvesi vitkas,

kärsimystaakkasi tuo joskin vaikea lie.

Uskosi, toivosi elpyy ehompi, sitkas,

hankihin aukee jo vapauden viittatie!

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.