Kontulan vaari joulukirkossa

Kontulan vaari joulukirkossa. Kirjoittanut Eero Eerola

Kontulassa kävi joulunvietto

siihen vanhaan vaari-vainaan tapaan:

saatiin saunass’ ensin huima löyly,

jotta tuntui kolottavaan lapaan.

Heitettiinpä oikein ohranlientä,

paukkui kivet, tuntui maltaan tuoksu,

vaarin nykyisen jo lämpes mieli,

virkos suonissa taas verten juoksu.

Pirtin pahnoilla pian kelliteltiin,

suusta suuhun olvituoppi kulki,

syötiin läskit, kalat, pannukakut,

vaari virrenkin jo veti julki,

Riitti tarinoita aamuun asti,

oltta myöskin riitti tummaa, tuimaa...

kirkkotiellä sadat hevostiuvut

veikeästi vaarin mieltä huimaa...

Kerran hihkasikin jo kuin nuorna,

imi piippuaan ja silmä loisti...

Siunas toki kirkon kynttilöitä –

papin jälkeen joskus sanan toisti.

Mieli rauhalliseks raukes tuosta,

uneen painui... kevääseen jo kerkes,

halkometsäss’ oli olevinaan –

kesken saarnan puhelemaan herkes:

«Hui hai, pojat, sentään, sen ma sanon,

hakkaa halkotingin Pikku-Kalle

samass’ ajassa kuin Iso-Risto,

uskallan sen panna vedon alle!»

– Hiljaa lehterillä, pojat, olkaa!

vanha rovasti jo varoitteli.

Heräs omaan sanaansa myös vaari,

haukotti ja hiljaa hymähteli.

Loiskas penkin alle pitkän syljen:

«kyll’ on joulujuhla armas sentään,

virret, kynttilät ja hyvät sahdit...

vanhan miehen oikein päähän lentää...»

Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.