Kongressin marssi

Kongressin marssi. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen

Jo kutsu kuului Helsinkiin,

jo käytiin miehin kongressiin,

jo yhtyi naiset intosat

ja pohjalaijet uhkeat

jo kääntyi kansa Karjalan

ja Savon puolen suurimman,

myös Hankoniemen poika ties,

miss’ ompi Suomen onnen lies.

Jo aika koitti liittojen,

löi veljet käden kätehen. –

Nyt vapisevat kahlehet

ja murtuu kytkeet, vantehet,

kun yhdessä me rusketaan

ja sortajia pusketaam,

ja meille välkkyy vapaus

kuin kevätaamun kullastus.

Me oikeutta vaadimme,

ja työmme tuotteet otamme.

Kun niihin pantiin veremme

ja työssä juoksi hikemme,

kun kuihdutettiin henkemme

ja runneltihin itsemme,

niin vaivain suurten tuotannot,

myös meidän ompi ansiot.

Ne vielä rikkaat riistävät

ja ihmispedot imevät

niin, että puute meille jää

ja nälkä köyhää kirveltää,

myös kurja kuolla kesken saa,

sen jätteet niellä kolkko maa,

sen lapset jäädä itkemään

ja kirkuella kipeisssään.

Vaan kohta koittaa pelastus

ja lasten tuskain lakkaus,

saa äiti hetken vapahan,

sen pieno ruu’an, suudelman.

Jo siitä riemun laulu soi

ja köyhä entein ilakoi,

jo välkkää onni, olo uus’

ja uskona on toivekkuus.

Se miehet, naiset yhdistää,

ja yksi meill’ on määrän pää,

sen eestä esteet särjetään

ja sinne taistoin rynnätään.

Kun meidän yhteisvoimat lyö

ja liehuu lippu, liiton vyö,

niin totta ompi unelma

ja maailma on onnela.

Ja silloin annit jumalan

on kaikkein lasten maailman.

Mit’ ihanuutta luonto suo

ja rikkautta työmme luo,

ne nauttia saa ahkerat,

nää ihmistöiden raatajat.

Ja silloin kaikuu ylistys:

on työmies suurin ylimys!

Valpas.

Lähde: Työmies 2.1.1900.