Koivun juurella.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Me koivun juurelle istuttiin
Vihantain oksien alle,
Ja koivun latva se huminoi
Ja rastaan laulu se sieltä soi
Armaalle kuuntelevalle.
Ja silloin kerroit sa minulle
Elosi synkeän tarun,
Sen kuinka kuihtuivat kukkaset,
Sen kuinka murtuivat toivehet
Pakosta kohtalon karun.
Ma sua ääneti kuuntelin
Ja sielun silmälle aukes
Elämän kalsea onteluus,
Ja kolkko, pimeä pohjattuus,
Sun johon onnesi raukes.
Kevättä luonto se soitteli –
Mun kaiho painalsi mieltä.
Sun synkkää taruas kuunnellen
Myös oman kuuntelin sydämmen
Suruisen armasta kieltä.
Kun Luojan päivyt se kevään toi,
Niin järvet jäistä ne irkos,
Viritti lintuset laulujaan,
Maa nuori nostatti kukkiaan
Ja koko luonto se virkos.
Sun elos’ synkeä tarina
Keväimen herätti mulle,
Herätti kukkaset laulujen –
Mut niiss’ on kastetta kyynelten
Ja hiljaa soipi ne sulle.


Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.