Koirien ystävyys

Koirien ystävyys. Kirjoittanut Ivan Krylov

Suom. Sakari Putro.

Kyökin seinustalla, lämmitellen

päivän paistehessa, loikoi Halli

toverinsa Pörrö-Mustin kanssa.

Tosin portin luona oikeastaan

heidän vahtipaikkansa ois’ ollut,

mutta syöneetkin kun kylliksensä

juuri olivat ja paitsi sitä

höylit koirat kun ei päivin hauku

niinpä joutivatkin keskenänsä

puhelemaan siinä yhtä, toista;

keskusteltiin koiran ammatista,

hyvyydestä, pahuudesta täällä

ja jos mistä. Jouduttihin viimein

ylistelemähän ystävyyttä.

»Mikä voikaan olla kaunihimpi»,

sanoo Musti, »suloisempi mikä

kuin on sopu toverusten kesken?

Antaa aina apu toisellensa,

maata ei, ei syödä edes yksin;

kalliona seistä ystävänsä

puolesta ja katsoa vain, että

eikö voisi, hetken tullen, häntä

jollain hauskuuttaa ja hyvitellä

omaa hyötyänsä ajamatta!

Esimerkiksi jos meidän kesken

moinen olis ystävyyden liitto –

etpä usko, sanon, kuinka kuluisivat

päivät pääksytysten rattoisasti.»

»Ylevästi, jalosti sä haastat»,

sanoo siihen Halli vastatellen:

»Minäkin jo, Musti-kulta, kauan

olen mietiskellyt väliämme,

että, vaikka saman talon koirat,

päivää meilt’ ei mene tappelutta.

Syytä onko? Kiitos herrasväen –

ahtautta ei, ei nälkää meillä!

Jopa tunnustaa mun täytyy, että

ihan häpeä on, totta, tuota:

koirat ajoista jo muinaisista

kuulut uskollisuudestansa ja

ystävyydestänsä samoin ovat,

mutta sitä meidän välillämme –

aivan kuten ihmisien kesken –

tuskin nimeksi on nähtävänä.»

»Mutta – näytetäänpä esimerkki

aikalaisillemme!» – huusi Musti:

»Tänne käpäläsi!» – »Se on tuossa!»

Ja nyt uudet ystävykset siinä

syleilevät jo, jo suutelevat,

tietämättä enää innoissansa

kehen vertaisivat toisiansa:

»Oma Pylades!» – »Orestes kulta!»

»Pois nyt kateus ja viha, riita!»

Silloin juuri – paha onni! – piika

kyökin ikkunasta pihaan heitti

luun. No eihän muuta! Ystävykset

kumpikin sen kimppuun kiirehtivät!

Mihin joutui ystävyys ja sopu?

»Orestes» ja »Pylades» nyt toistaan

harventavat, että tuprun karvat.

Vettä valamalla vihdoin saatiin

ystävykset eroon toisistansa.

Useinkin voi nyky-ystävistä

sanoa, ett’ ovat samaa maata:

puheissansa ovat ystäviä,

vilpittömimpiä kerrassaan;

heitä luu –: kuin koirat konsanaan!

Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.