Kohtalon iva

Kohtalon iva Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Keinuu venhe pieni aaltoloilla,

Nuorukainen siinä haaveilee.

Mieli täyttyy kuvill’ ihanoilla,

Silmät loistaa, huulet hymyilee:

”Viel’ oon nuori, outo maailmalle,

Mutta voiman tunnen rinnassain.

Se mun nostaa kerran korkealle,

Vertaiseksi henkein mahtavain.”

”Nimetönnä paisun mahtavaksi,

Enkä jouda hukkaan joutumaan.

Kun on mennyt vuosi taikka kaksi,

Nimi uusi loistaa yli maan.”

Venhe aaltoloilla keinuileepi,

Nuorukainen siinä haaveilee.

Myrsky nousee, aallot kuohuileepi,

Saalistansa meri ahnailee.

Vuotta kaksi virtaans aika peitti.

Kirkkomaahan ruumis kätketään,

Ruumis, jonka aallot rantaan heitti. –

Tuntenut ei sitä yksikään.

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.