Kivennavan talvikäräjät

Kivennavan talvikäräjät alkoivat viime torstaina t. k. 13 p:nä. Ei kuitenkaan juttuja näissä käräjissä edellisiin verraten ole kun noin puolet, nimittäin vähän alle sadan sovintojuttuja ja 319 niitä, joista riidellään. Suurempi osa lienee nytkin velkomus juttuja y. m.; vaan ei vielä entisestä paljon harvemmat ole nuo tavalliset viinan ja oluenkaan salakaupoista syntyneet rettelöt. Tämä tulee siitä, että valppaat nimismiehemme ovat käyneet yhä entistään valppaammiksi salakapakoitsijoitten ahdistamisessa. Siihenhän on osaltaan niin nimismiehiämme kuin muitakin ihmis-ystäviä kauhistavana ja viinatulvan häätämiseen kehoittavana syynä vieläkin mainittava tuo, ei kauvan sitten tässä lehdessä kerrottu, täällä tapahtunut 5 vuotisen tyttölapsen raiskaaminen ja murhaaminen, joka oli viinahulluuteen vajonneen miehen kauhea ilkityö. Samainen mies tuomittiin täällä t. k. 10 p:nä pidetyissä välikäräjissä 12 vuodeksi kuritushuoneeseen muistelemaan kauheaa työtänsä. Tämä kaikki olisi jäänyt tapahtumatta, jos ei salakapakoita olisi ollut.


Huomautukset muokkaa

  • Lähde: Wiipurin Sanomat 18.3.1890 sivu 3
  • t. k. = tämän kuukauden
  • p:nä = päivänä