Kirkonpalo Kellomäellä

Kirkonpalo Kellomäellä.

(STT) Toissa yönä klo puoli 3 ajoissa syttyi Kellomäen aseman lähellä oleva suuri venäläinen kirkko palamaan ja paloi sammutustyöstä huolimatta irtaimistoineen lyhyessä ajassa poroksi perustuksiaan myöten. Kirkosta ei saatu mitään pelastetuksi. Kirkon 7 kelloa, joista suurin painoi noin 60 puutaa, suli kokonaan. Samoin sulivat muutkin kirkon metalliesineet, sekä kultaiset että hopeaiset ja kupariset. Kuumuus oli tavattoman suuri. Kipinät sinkoilivat n. puolen klm:n päähän ja verrattain kaukana olevien asuntojen akkunat särkyivät kuumuuden vaikutuksesta. Kirkkoa oli lämmitetty viimeksi toissapäivänä klo 3 aikaan ip. Illalla klo 9 oli kirkossa pidetty jumalanpalvelus. Tulen irtipääsyn syytä ei voida tarkoin selittää, mutta otaksutaan sen saaneen alkunsa siten, että kirkkoa lämmitettäessä on kipinä päässyt kattotäytteisiin.

Kirkko oli n. 10 vuotta vanha ja oli se vakuutettu venäläisten kirkkojen keskinäisessä paloapuyhtiössä 53,000 ruplasta. Vaikka irtaimistokin lienee ollut vakuutettu, on koitunut vahinko kuitenkin vakuutuksia paljon suurempi.

[Lähde: Uusi Suometar 1.3.1917 sivu 4]

[puuta = 16,3805 kilogrammaa]


____________________


Tulipalo Kellomäellä.
Venäläinen kirkko kalleuksineen poroksi.

Keskiviikon vastaisena yönä klo 1/2 3 ajoissa syttyi Kellomäen aseman lähellä oleva suuri venäläinen kirkko tuleen. Sammutustyöstä huolimatta paloi koko rakennus irtaimistoineen lyhyessä ajassa perustuksiaan myöten aivan poroksi. Mitään ei voitu pelastaa. Kirkon 7 kelloakin, joista suurin painoi 60 puutaa, sulivat kokonaan. Samoin muut kulta-, hopea- ja kupariesineet. Kuumuus oli tavattoman suuri. Kipunat sinkoilivat puolen kilometrin päähän. Verrattain kaukana olevien asuntojen useat ikkunat särkyivät kuumuuden vaikutuksesta.

Kirkkoa lämmitettiin tiistaina klo 3 ajoissa. Illalla klo 9 oli siellä jumalanpalvelus. Tulen arvellaan päässeen irti lämmittäissä, jolloin joku kipuna lienee jäänyt kattotäytteisiin kytemään edellämainitulla seurauksella.

Kirkko oli rakennettu 10 vuotta sitte ja oli se vakuutettu. Vakuutussummasta ei ole lähempää tietoa.

Tutkintoa palon johdosta ei vielä ole pidetty. (S.H.)

[Lähde: Wiipuri 1.3.1917 sivu 2]


____________________


Tulipalo Kellomäellä.
Venäläinen kirkko kalleuksineen poroksi.

Kellomäeltä ilmotetaan:

Toissayönä klo puoli 3 ajoissa syttyi Kellomäen aseman lähellä oleva suuri venäläinen kirkko tuleen. Sammutustyöstä huolimatta paloi koko rakennus irtaimistoineen lyhyessä ajassa perustuksiaan myöten aivan poroksi. Mitään ei voitu pelastaa. Kirkon 7 kelloakin, joista suurin painoi 60 puutaa sulivat kokonaan. Samoin muut kulta-, hopea- ja kupariesineet. Kuumuus oli tavattoman suuri. Kipunat sinkoilivat puolen kilometrin päähän. Verrattain kaukana olevien asuntojen useat akkunat särkyivät kuumuuden vaikutuksesta.

Kirkkoa lämmitettiin toissapäivänä klo 3 ajoissa. Illalla klo 9 oli siellä jumalanpalvelus. Tulen arvellaan päässeen irti lämmittäissä, jolloin joku kipuna lienee jäänyt kattotäytteisiin kytemään edellämainitulla seurauksella.

Kirkko oli rakennettu 10 vuotta sitte ja oli se vakuutettu. Vakuutussummasta ei ole lähempää tietoa. - (S.H.)

[Lähde: Wiipurin Sanomat 2.3.1917 sivu 3]