Kirkkoon.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


Tautivuotehella
Heikki pienonen
Lepäilevi; hellä
Äiti, vaalien
Valvoo kaiken yötä;
Aamu valkenee:
Heikin silm’ on tumma,
Poski kalpenee.
Isä surumielin,
Pikku kultoaan
Tähystellen, siinä
Säälii poi’uttaan.
Silloin isällensä
Heikki ojentaa
Pikku kätösensä
Sekä lausahtaa:
»Kirkkoon, isä, kirkkoon!»
– »Herran temppeliin
Sunnuntaina pääset,
Lapsoseni» – niin
Isä vastoavi.
Heikki vuorostaan:
»Tänään, isä, kohta
Sinne mennä saan».
Eikä ilta vielä
Luonut varjoaan
Maalle, kun jo Heikki
Pääsi korkeaan
Kotihin, miss’ aina
Herraa palvellaan,
Eikä huolet paina
Siellä konsanaan.
Siellä pienokaiset
Aina laulavat,
Lapset ihanaiset,
Herran armahat
Enkelit ja kaikki
Pyhät veisaten
Yöt ja päivät halki:
Kiitos Herrallen!
Sinne lapset Herra
Hyvä armostaan
Kokoaa: ne vainen
Sinne lasketaan,
Joill’ on lapsen mieli
Nöyrä, vilpitön
Usko, katuvainen
Sydän, virhitön.


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.