Kirkko-Tarha

Kirkko-Tarha. Kirjoittanut Jaakko Juteini

Harvoin välillä syndymän, haudan,

muistan muuta kuin ruumihin laudan;

tänne itkulla ihminen syndyy,

tääldä tuskalla takaisin käändyy.

Mutta tuskamme palkitsee toivo,

jossa vaikenee jokaisen voivo.

Etsi elämän merellä lautaa,

jollas julkenet lähetä hautaa.

Tänne luovataan onnemme laivat,

tässä vaipuvat tuskat ja vaivat;

kautta kuoleman tuonelaan tullaan,

ääni Luojalda laupias kuullaan.

Jos on kuolema elämän kouko,

Kirkko-Tarha on taivahan touko.

Kalma riutuvan ruumiimme kandaa

tänne, tääldä sen takaisin andaa.

Maahan murtuvat ihmisen raajat,

muisto-merkit ja ristit ja vaajat;

mutta murtunut olendo voittaa,

koska autuuden auringo koittaa.

Vaikka kandakon valdikan, sauvan;

eipä varjossa viivytä kauvan;

Luoja uudistain luotunsa nostaa,

kaikki tekomme palkitsee, kostaa.

Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1833, 26. tammikuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 23.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1833. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1833_rdf.xml.