Kirkko-Laulu

Kirkko-Laulu. (Annettu.) Kirjoittanut anonyymi

Vielä lamppu pimeänä

Sydämmissä paistaa,

Vaikka armon valkeuutta

Kaikki saapi maistaa.

Tavan vuoksi temppelissä

Joka juhla juostaan,

Parannusta eivät etsi

Itsellensä tuostaan.

Vaikka pappi sanosikin

Maa ja taivas hukkuu,

Moni vielä yhtä kaikki

Temppelissä nukkuu.

Papin sanat torkkuessa

Pahoin heille kaikuut,

Siitä kohta kotonansa

Pappiansa haukkuut.

Koska ääni lukkarilla

Ylimmäksi yltyy,

Siittä moni virttä vasta

Etsimähän ryhtyy.

Numeroita unissansa

Tuskin vielä tuntoo,

Huuteloovi yhtä kaikki

Sieltä täältä ulkoo.

Tämä kaikki vanhemmillen

Tähän asti sopii,

Tästä lähin paremmiksi

Pyytäkäme oppii.

Muistoksi nyt nuorisollen

Panen pari värssyy,

Koska eivät puoleikana

Etsi Herran käskyy.

Kirkko tiellä huljamahan

Kaikki tyyni kulkoo

Kultiansa katsomahan

Sisältä ja ulkoo.

Kaikki koko saarna-ajan

Kengät kaulla kapsaa,

Saranat ja lukko-raudat

Yhellähän rapsaa.

Toiset vielä tohiseevat

Penkkilöissä nauraat,

Niinkuin paras tuuli-mylly

Suurimoita jauhaa.

Minkä penkin parahaksi

Koreammat löytäät,

Siitä kohta huonompia

Torumalla työntäät.

Siitt’ kuin viritä veisataan,

Kirjan auki kieppaa,

Vaikka pää kuin lampahalla

Sinne tänne lieppaa.

Hivuksissa koristukset,

Joita kohta korjaa,

Niitä aina kääntelöövi

Ettei väärin herjaa.

Kuin nyt siellä kirkkotiellä

Kultaisensa tapaa,

Vieretysten lepakossa

Synnin unta makaa.

Tuskin siitä ensinkänä

Moni tarkoin taitaa,

Kyllä rymä opettaapi

Salaisesti naimaan.

Siittä käyvät elin-ajan

Keskenänsä juttuu,

Koska saavat lapsi raukan

Itkemähän tuutuun.

Hiki kyllä pappi-loilta

Kulme-luista kulkoo,

Raamatuita saarnatessa

Sisältä ja ulkoo;

Vaan ei tehdä parannusta

Koska Herra tarjoo,

– Tuskin viimmen kuolemassa

Löytäneevät armoo.

Paatumus ja pahat tavat

Pudottaavat kuoppaan,

Siittä jääpi ijäisesti

Ruman hengen nuottaan.

Lähde: Sanan-Lennätin 17.12.1858.