Kirkastus.
(Förklaring.)
Kirjoittanut Fredrik Cygnaeus
Suom. Yrjö Veijola.


Moni kaiku on etäältä
Vastannut mun lauluissani
Ääneen, jonka sä herätit
Kodin hongan laulurastas;
Pääskynen, joka pesäsi
Mökin räystäälle rakennat;
Koski kallion kolossa;
Tuuli tuoksuva kukissa;
Myrsky lähteen myllertäjä,
Pesän penkoja, johonka
Rastas kätki rakkautensa.
Kuin Euterpen temppelissä
Kajahtaissa laadun laulun
Syttyy soihtuja satoja,
Joita sointo suutelevi;
Niinpä syttyy muistossakin
Laulujeni kaikuessa
Maasta Pohjolan perillä,
Kesäauringon kajastus,
Kotilaaksoni valaisten,
Silloinkin kun seudut toiset
Yö on mustihin pukenut.
Lausu, erhettyikö muisti
Uskollisena muistellessa
Kotiseudun kaunehinta:
Kesäyön on aurinkoa,
Ainoata aarrettamme,
Jonk ei vertoja tavata
Rikkaammilla seutuvilla?
Kun hyvästi lausut sille,
Jolle sykkivi sydämmes,
Hänen vieressänsä istut,
Ilolla, surulla valvot;
Eikö loista silmästänsä
Syömmesi sisähän katse,
Jota muistaisit alati
Muilla mailla vierahilla,
Kunnes katseen kiilto hiiltyis
Sielussasi kylmenneessä?
Salli siksi laulajalle
Katseest’ auringon alati –
Joka kirkasti kotinsa
Eron hetkenä kovana –
Usein muistaa synnyinmaata
Itsensä ikihyviksi
Muilla mailla manterilla
Kirkastuksessa samassa,
Kun se, loistaen sulosti,
Hiljaa siintyen vajosi
Kotiaallon kyyneleihin
Silmältä tähystävältä.


Lähde: Kaukomieli: Viipurilaisen osakunnan albumi. 3. 1900.