Kirje r:va de Grignan’ille

Kirje r:va de Grignan’ille.
Pariisissa, sunnuntaina 26 p:nä huhtikuuta 1671.
Kirjoittanut Madame de Sévigné

Tänään on sunnuntai ja huhtikuun kahdeskymmeneskuudes; tämä kirje ei joudu matkaan ennen keskiviikkoa, mutta se ei olekaan kirje, se on sinua varten kirjoitettu selostus Chantillyssä tapahtuneesta Vautel’in jutusta, jonka juuri nyt kuulin Moreul’iltä. Perjantaina kirjoitin sinulle, että Vautel oli pistänyt itsensä kuoliaaksi; kuulehan nyt, miten kaikki kokonaisuudessaan tapahtui. Kuningas saapui torstai-iltana, tehtiin huviretki ja syötiin kevyt illallinen eräässä paikassa, jossa kasvoi keltaisia narsisseja; kaikki oli niinkuin pitikin. Syötiin; muutamista pöydistä puuttui paisti, sen vuoksi että osanottajia oli enemmän, kuin oli tiedetty odottaa; tämä kiusasi Vautel’ia; hän sanoi monet kerrat: »Nyt olen mennyttä miestä, tätä häpeää en kestä.» Hän sanoi Gourville’ille: »Pääni on pyörällä, en ole nukkunut kahteentoista yöhön, auttakaa minua määräysten antamisessa.» Gourville auttoi häntä minkä voi. Paisti oli puuttunut, ei kuninkaan omasta pöydästä, mutta viidennestäkolmatta; Vautel ei saanut sitä mielestään. Gourville kertoi siitä prinssille. Prinssi meni suoraan Vautel’in huoneeseen ja sanoi hänelle: »Vautel, kaikkihan käy mainiosti, kuninkaan illallinen oli kerrassaan verraton.» Vautel vastasi: »Teidän Korkeutenne hyvyys musertaa minut; tiedän, että kaksi pöytää jäi ilman paistia.» »Vähät siitä», sanoi prinssi, »älkää antako sen kiusata itseänne, kaikki käy hyvin.» Tuli keskiyö, ilotulitus ei onnistunut, vaan peittyi pilveen; se maksoi 16,000 frangia. Kello neljä aamulla Vautel harhailee sinne tänne, kaikki nukkuvat, hän kohtaa muonavarainhankkijan pikku lähetin, joka tuo hänelle vain kaksi kantamusta merikalaa; Vautel kysyy: »Siinäkö kaikki?» – »Tässä, herra.» Poika ei tietänyt, että Vautel oli lähettänyt sanan kaikkiin satamiin. Vautel odottaa hetken, toiset hankitsijat eivät saapuneet. Hänen aivonsa alkoivat kiehua, hän luuli jäävänsä ilman merikalaa; hän tapasi Gourville’in ja sanoi tälle: »Herra, tätä uutta häpeää en kestä.» Gourville löi kaikki leikiksi. Vautel menee huoneeseensa, tukee miekkansa oveen ja painaa sydäntään asetta vastaan, mutta se onnistuu vasta kolmannella kerralla, sillä kaksi ensimmäistä haavaa eivät olleet kuolettavia. Hän kaatuu kuolleena lattialle. Sillä aikaa saapuu merikalaa joka puolelta; Vautel’ia etsitään, jotta tämä ottaisi sen haltuunsa; hänen oveensa koputetaan, se murretaan auki; löydetään Vautel, joka makaa verissään; riennätetään sana Prinssille, joka joutui epätoivoon. Hänen Korkeutensa Herttua itki; juuri Vautel’ista riippui koko Bourgogne’in matka. Prinssi kertoi asian hyvin murheissaan kuninkaalle. Ihailtiin hänen tapaistaan kunniantuntoa; häntä ylistettiin suuresti, hänen rohkeuttaan vuoroin ylistettiin ja taas moitittiin. Kuningas sanoi, että hän oli viisi vuotta lykännyt tätä Chantillyn matkaansa, koska hän ymmärsi, millaista ylenpalttista vaivaa se aiheuttaisi. Hän sanoi prinssille, että kaksi pöytää olisi tarpeeksi eikä mitään ylimääräisiä toimenpiteitä; hän vannoi, ettei sietäisi mitään suurentelua prinssinkään puolelta, mutta Vautel-parkaa ei tämä kaikki enää auttanut. Sill’aikaa Gourville teki parastaan korvatakseen Vautel’in, ja kaikki kävi erinomaisesti; päivällinen oli mainio, haukattiin välipalaa; sitten syötiin illallista, tehtiin kävelyretki, leikittiin, metsästettiin; narsissit tuoksuivat ylt’ympärillä; kaikki olivat ihastuneet. Eilen, lauantaina, jatkettiin samaan tapaan; illalla kuningas lähti Liancourt’iin, jonne hän oli tilannut sydänyön-aterian; hän viipynee siellä vielä tänään. Näin kertoi Moreuil, toivoen, että minä selostaisin jutun sinulle. Minä puolestani välitän viis kaikesta tästä enkä tiedä mitään muuta. M. d’Hacqueville, joka oli kaikessa mukana, lähettää sinulle varmasti oman selostuksensa; mutta koska hänen käsialansa ei ole niin hyvä kuin minun, kirjoitan joka tapauksessa; jos kertomukseni on liian yksityiskohtainen, johtuu se siitä, että vastaavassa tapauksessa tahtoisin itse samanlaisen.

Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.