Kirje Satakunnalle Afrikasta/2
| Kirje Satakunnalle Afrikasta/1 | Kirje Satakunnalle Afrikasta Kirjoittanut Frans Hannula |
Kirje Satakunnalle Afrikasta/3 |
| Lähde: Satakunta, 29.5.1890, nro 62, s. 2. Artikkelin verkkoversio. |
Omarurussa Maalisk. 8 p. 1890.
(Jatkoa viime n:roon[huom. 1])
Juuri näiden häiden edellä sain
kuulla, että Niita kumminkin tulee Nakanyalan
vaimoksi ja siis myös menee
välttämättömästi häihin. Kysyin tytöltä[:][huom. 2]
meneekö hän sinne. Hän
sanoi: ”mitä minä sieltä etsin, kun minä
tahdon kuulla Jumalan sanaa?”
Mutta tiesin sen, ettei ollut tytön vallassa
jäädä häistä pois, koska hän oli
tuon julman Nakanyalan käsissä, joka
nyt jo oli muuttunut vihamieliseksi Jumalan
sanalle. Kutsuin Natanyalan
luokseni ja puhuin hänelle, että Niita
tahtoo tulla kristityksi eikä siis voi
tulla hänelle vaimoksi, kun hänellä jo
entisestään tulee olemaan 13 pakanavaimoa
ja itse hän tahtoo edelleen pysyä
pakanana. Sentähden sanoin hänelle
suorastaan: ”etkö voisi jättää tyttöä?”
Nakanyala vastasi: ”Aue, oshoka
ngame ndi mú hoole
uunene” (en, sillä minä häntä kovasti
rakastan). ”Etkö kumminkin antaisi
hänen olla häihin menemättä?”
Hän: ”kyllä itse puolestani, mutta minä
pelkään kuningasta, sillä kuningas
minua rankaisee, jos en vie Niitaa häihin”.
Minä: kysy kuninkaalta tätä
asiaa”. Hän: ”lähetän kysymään, ja
jos kuningas ei tahdo, niin minä en
vie tyttöä häihin.” Parin päivän perästä
tuli Nakanyala sanomaan miminulle,
ettei kuningas antanut lupaa tytölle
olla pois häistä, mutta häiden jälkeen
hän saa ruveta käymään vaatteissa
ja tulla myös kristityksi. Tyttö
itse kuitenkin minulle kertoi, että Nakanyala
puhui minulle valhetta, sillä
ei hän kuninkaalta kysymään lähettänytkään.
Häät alkoivat ja Nakanyala
lähetti sisarensa viemään Niitaa häihin,
siinä ei auttaneet tytön vastustelemiset
ollenkaan. Kun oli kova nälkä
maassa, niin ihmiset eivät voineet pitää
häitä tänä vuonna kuukausimääriä,
vaan lopettivat ne kolmessa viikossa.
Häiden jälkeen vietiin tämäkin
tyttö, maan tavan mukaan, pariksi
viikoksi erääsen Nakanyalan naapurin
taloon, jossa noita lähes polviin ulottuvia
pikihiuksia punottiin hänen päähänsä
(nämät naisten tekohiukset valmistetaan
eläinten suonista ja punotaan
kaksi-säisiksi, jotka sitte kiinnitetään
hiusnyttyröihin ja voidellaan vahvasti
pikimäisellä rasvalla). Kun tyttö nyt
oli saanut Ndongalaisen vaimon puvun
ja tuli Nakanyalan taloon, jossa
vielä oli yksityiset häät pidettävät ennen
vaimoksi tuloa, niin hän samana
päivänä tuli salaa kouluun ja koulun
jälestä minun huoneeseni, jossa hän
rupesi ääneensä itkemään. Vaimoni
ja minä kysyimme: ”miksi sinä itket?”
Hän sanoi: ”nyt minä tahdon tulla
kristityksi, vaikka Nakanyala kieltää,
mutta minä en pelkää hänen uhkauksiansa,
sillä jos minä Jumalan sanan
tähden tapetaan, niin kuolema ei voi
minua kadottaa. Ottakaa pois minulta
nämä pakanain koristukset ja antakaat
minulle aatteet, sillä en enää odottele.”
Tytön rohkeuden nähtyämme ihmettelimme,
että Jumalan sana oli hänessä
jo osoittanut niin suurta voimaa.
Mutta samassa huomasimme,
että nyt joudumme tekemiseen semmoisen
pakanan kanssa, joka on varsin
monta ihmistä tappanut; sentähdeu sanoimme
tytölle, että hän menisi kysymään
Nakanyalta saisiko häneltä
lupaa tulla kristityksi ja ottaa
pois pakanallisen pukunsa. Tyttö meni
ja tuli taas seuraavana päivänä
kouluun sekä koulun jälestä puheilleni.
Hän yhtä onnettomana kuin edellisenäkin
päivänä sanoi minulle: ”Nakanyala
ei anna minulle lupaa, vaan uhkaa
minut tappaa, jos otan pikitukan pois
ja annan itseni kastaa. Mutta minä
olen jo kylliksi pakanallisuudessa elänyt,
sentähden tahdon siitä jo nyt luopua
ja tulla kristityksi.” En kuitenkaan ruvennut
tässä yksin päättämään, kun
olin varma siitä, että tämä seikka tuottaisi
minulle pakanain koston, vaan
sanoin tytölle: ”odota vielä huomiseen,
kunnes minä kysyn toisilta opettajilta
Olukondassa, mitä nyt on tehtävä”.
Kirjoitin oman mielipiteeni asiasta
heille. He taas keskusteltuaan yksimielisesti
kirjoittivat minulle, että meidän
tulee noudattaa tytön pyyntöä, kun
hän sydämensä tosi tarpeesta tahtoo
tulla kristityksi, eikä pelätä sitä mimmoiset
seuraukset meille voi tulla
tämän tähden. Tyttö oli Nakanyalan
talossa ja oli yhä puhunut, ettei hän
enää palaa illalla taloon pakanain puvussa.
Mutta mies oli julmistunut
kovin ja sanonut: ”Jos sinun hiuksesi
otetaan pois, niin silloin herätä kuolleita
(s. o. sinä olet itse kuolleiden joukossa);
sinä rakastat kirjaasi, mutta
minä sinut tapan ja sinä kadotetaan
kirjoinesi.” Kun tyttö taas aamulla
näillä puheilla tuli luokseni (tämä oli
tostai, marrask. 21 p.), niin minä hänelle
ilmoitin yksimielisen päätöksemme
ja sanoin hänelle: ”Jos totisesti uskot
Herran Jesuksen omaksi Vapahtajaksesi
ja tahdot ennen kuolemankin kärsiä kuin
Häntä kieltää, niin tee sydämesi tahdon
jälkeen.” Tyttö kohta pyysi saksia, jotta
hän saisi nuot pikihiukset pois päästään.
Mutta kun hän tätä ei voinut
itse tehdä, niin hän pyysi luonamme
olevia tyttöjä niitä leikkaamaan, vaan
nämätkin pelkäsivät tähän ruveta.
Viimein eräs vähäinen tyttö leikkasi
pikitukan pois ja Niita puki itsensä
vaatteisin. Hän pani nämät hiukset
koriin ja kaikki muut heidän pukuunsa
kuuluvat nahkavyöt sekä hihnat ja lähetti
mukanansa olevan tytön
niitä viemään edellä Nakanyalan taloon.
Kun Nakanyala näki tytön tulevan
korineen, niin hän, talonsa edessä
seisoen, ampui tyttöä, kuitenkin osaamatta.
Sitä ei kukaan tiennyt, aikoiko
hän sitte todella tappaa tuon sananviejän
vaiko vaan peljättää häntä. Kun
pyssyn laukaus kuului meidänkin talomme
luo (sillä Nakauyalan ja meidän
väliä on vaan runsas 10 minuutin
matka), niin Niita läksi myös menemään
kotiin. Me ihmettelimme ty
tön rohkeutta, kun hän ilman pelkoa
läksi luotamme, vaikka Nakanyala oli
hänelle sanonut aamulla: ”Ngele to
galuka, na ngoje u n’onguo, nena ta
ndi ku zipaga” (jos sinä palaat ja sinulla
on vaatteet, niin silloin minä
sinut tapan). Tyttö meni kotiin, vaan
Nakanyala ei paikaltaan liikkunut, katseli
vaan kaukaa häntä puhumatta sanaakaan.
Kaikki vaimot talossa sitä
vastaan olivat lyöneet käsiänsä yhteen
ja peittäneet kasvonsa sekä sanoneet,
että Niita oli tehnyt suuren rikoksen,
kun vastoin kovaa uhkausta oli luopunut
puvustansa. Yö meni vielä
rauhassa ilman mitään melskettä ja
Niita tuli taas aamulla (perjantaina)
kouluun. Silloin Nakanyala myös lähetti
miehen kuninkaalle ilmoittamaan,
mitä oli tapahtunut. Iltapuolella tyttö
taas läksi meidän luotamme kotiin menemään,
mutta nyt häntä odotti ankara
kohtalo, sillä hämärän tultua, kun
Niita oli Nakanyalan vaimon kanssa
yhdessä, niin silloin Nakanyala tuli hänen
luoksensa ja rupesi häntä kovin
lyömään kepillä sekä alkoi repiä vaatteita
pois hänen yltään. Tätä tehdessään
Natanyala raivostuneena melusi
ja lupasi aina vaan tytön tappaa.
Vaatteet hän otti häneltä kaikki pois
ja tyttö jäi ihan alasti. Vaimot ja
Nakanyalan palvelijat olivat vielä
häntä pilkanneet ja sanoneet: ”sinä olet
nyt kuoleman ihminen etkä siis enää
tarvitse ruokaa.” Iltayön oli tyttö
kätkeytyneenä erään vaimon huoneessa
ja sieltä hän aamuyöstä läksi pakoon,
kun kaikki muut talossa nukkuivat.
Oli vielä hyvin pimeä ja me kaikki
olimme makuulla, vaan äkkiä kuului
ankara oven kolkutus. Ajattelimme
mikä nyt onkaan, ja riensimme katsomaan
kuka kolkuttaa. Hämmästyksekseni
näin tuon puheena-olevan tytön
itkevän oven edessä ihan alastomana.
Kohta arvasin että nyt hän oli joutunut
Nakanyalan koston esineeksi. Kutsuin
tytön sisälle ja hän itkien rupesi
kertomaan, mitenkä Nakanyala hänet
oli alastomaksi riisunut ja luvannut
tappaa, mutta nyt hän pääsi
pakoon hänen talostaan. Hän sanoi
minulle: ”sinä olet saman rangaistuksen
alainen, sillä Nakanyala sanoi minulle,
että kuningas on sanonut: ”Ngele
Hannula i ta ji ontuku, ngame
ta ndi mù zipagisa” (jos
Hannula ei mene pakoon, niin minä
hänet tapatan). Tämmöinen sanoma
tietysti meitä vähän peljästytti, varsinkin
vaimoni peljästyi kovasti. Minä
ajattelin mitä nyt pitää tehdä, oliko
tuo puhe totta tahi valhetta, mutta
paras on, että menen suorastaan kuninkaalta
kysymään, olivatko nuot puheet
todellakin häneltä lähteneet vai
puhuiko Nakanyala omastaan. Vaimoni
antoi tytölle vaatteet ja minä
vein hänet Sakeuksen ja Joonaan taloon
kätköön (päivän koi alkoi näkyä). Keskustelin
mainittuin miesten kanssa asiasta
ja myös hänkin kiireesti noutamaan
härkiä postipaikalta, jotta pääsisin menemään
kuninkaan luo. Niin Ikään lähetin
Olukondaan kirjeen toisille meikäläisille,
jotta saivat tietää mitä Oniipassa
oli tapahtunut.
(Jatket.)