Kirje Jyväskylästä (6.6.1874)
| Kirje Jyväskylästä. Jyväskylästä. Kirjoittanut Minna Canth |
Kun Päijänteen aallot vapaina heiluivat, niin samalla pieni Jyväskylänki kaupunki sen pohjoisimmassa kolkassa tuli likeisemmän yhteyteen suuren maailman kanssa. Nyt ei Jyväskyläläisen tarvitse kun istua könötttää päivän höyrylaivassa, toisen höyryjunassa, niin jopa saapuu hän maailman mahtavaan kaupunkiin, tuohon komeaan Pietariin. Höyrylaivat, suuremmat ja pienemmät, ovat vilkkaassa liikkeessä Jyväsjärvellä. Ne koko lailla virkistävät pienen kaupunkimme tavallista, hiljaista elämätä, sillä Äijälän jokeen tähtää nyt usein moni vilkas silmä, ja niin pian kuin musta esine siellä ilmaantuu ja samalla savupatsas ilmaan kohoo, niin kajahtaa jo huuto: ”laiva tulee! laiva tulee!” ja alas rantaan kiiruhtaa silloin ken suinkin voi.
Mutta laiva liike ei kuitenkaan tätä nykyä ole ainoana elähdyttävänä voimana kaupungissamme. Koulunuoriso odottaa kultaista kesälupa-aikannsa ja ponnistelee viimeisiä voimiansa, kunnialla päästäksensä tutkintojen yli. Viime viikolla oli jo tyttökoulussa tutkinnot, niin myös neiti Floorin pienten lasten koulussa. Vapaat ja iloiset, ikäänkuin pienet kesä lintuiset ovat jo niiden laitoksien oppilaat. Seminarissa pidetään tutkinnot ensi viikolla, ja alkeisopistossa vasta seuraavalla.
Tukit eivät kamoksu veden kylmyyttä, jo heti jään lähdettyä alkoivat he kastella kylkiänsä Tourujoessa. Uittajat tietysti saavat rahaa kosolta, ja kuin lisäksi tuo ammatti on niin helppoa, että kun puolen viikkoa työtä tekee, niin toisen puolen jo laiskana saapi virua, yhtä kaikki täyden palkan saaden, – niin eihän kumma, jos useimmasta talosta näillä seuduilla rengit ovat lähteneet kesken vuottansa tuota viehättävää tointa varten. Onhan mielestään toki tukin uitto toista, kuin ijankaikkinen pellon kyntäminen ja karhiminen, mikä ennen pidettiin Suomen poian haluna ja kunniana.
Tukkipuuhista juohtuu mieleeni eräs soma tapaus, jonka nykyään kuulin kerrottavan. Olipa, näet, muutamia metsän-ostajia, joiden sydäntä kutkutteli erään talon ihana tukkimetsä. Mutta suureksi kiusaksi tunnettiin tuon talon isännän ei olevankaan halukkaan metsän myyntiin. Mikä keino siis keksittäisiin tuon vastuksen voittamiseksi? Tutkimiehet eivät olekaan keinottomia miehiä; eipä aikaakan, niin mentiin taloon ”porsaan” ostoon. Kaupoista pian sovittiin, sillä ostajat maksoivat rehellisesti ja tarjosivatpa vielä ”harjaisiaki” myötänänsä olevista pitkäkaulaisista. Harjaisia siis juotiin ja iloisia juttuja juteltiin, kunnes viimein talon metsätki tulivat puheeksi. Nyt isännän päässä jo tuntui auttava huimaus harjaisten nauttimisesta, eikä hän enään tuntunutkaan varsin jäykästi vastustavan metsänsä myymistä. Muutamien lasien vielä tyhjennettyä, oltiin jo niin pitkälle päästy, että kontrahti oli valmis jopa nimetki alla, – isännän puumerkki vaan enään uupui. Silloin mikä lieneeki pistänyt isännän päähän, hän puikahti ovesta ulos ja lymyi naapurin heinälatoon, jossa pian vaipui unen helmoihin. Tuskallista oli ostajilla odottamisen aika ja turhaan he sinä päivänä isäntää etsivät. Kun tämä viimeinki seuraavana päivänä jälleen ilmaantui, oli kaikki toivo jo rauennut; sillä nyt häntä oli mahdotoin saada jatkamaan enemmän harjaisten juontia kuin tukki-kauppaakaan. Niin ohrasesti sitä välistä kaupassa käy!
Huhu kertoo varmana asiana että Seminarin rakentaminen ylös Syrjälän mäelle olisi tätä nykyä korkeitten asianomaisten keskusteltavana. Kuinka paljon puheessa perää lienee, jätän ”huhun” vastattavaksi.
Kertoisinpa halusta jotakin tuumassa olevasta, uudesta seurahuoneesta, mutta kun en siitä enään hiiskahdustakaan ole kuullut niin arvaathan lukiani, ett’en siitä silloin kertoakaan voi. Tuuma leimahti ylös, kuin loistava kointähti, pudonneekohan maahan jälleen, kuin vanhat lammasnahkaiset turkit?
Hämärä murha on tällä viikolla tapahtunut eräässä mökissä, jonkun matkan päässä kaupungista, Kuopion tien varrella, jossa asui pariskunta nimeltä Sorjonen. Mies on ollut tukkitoimissa ja ainoastaan joskus käymällä käynyt kotonansa. Niinpä oli hän äskettäisinki käynyt vaimoansa tervehtimässä ja taas jälleen mennyt tukkitoimintoonsa. Vaan samana päivänä tavattiin myös vaimo murhattuna tuvan lattialla, päässä pahoja vammoja ja kaulassa ikäänkun kuristamisen merkkiä. Asia on hämärä ja murhaajasta ei vielä varmuudella mitään tiedetä.
Toinen surkea kohtalo kuuluu vielä viikon tapauksiin. Muutamat miehet johtivat eräänä päivänä tukkilauttaa Äijälän salmesta kaupungin rantaan päin. Kuinka tieneeki sattunut, niin pyörähti venhe nurin ja miehet putosivat veteen. Toiset kuitenki osasivat uida ja pelastivat niin muodoin henkensä, mutta yksi jäi. Tämän kerrotaan ja vuosi takaperin samanlaisessa toimessa kerran joutuneen hengen vaaraan, jolloin yksi tovereistaan myös hukkui. Siitä vainaja oli niin pelästynyt, että hän heti erosi toimestaan ja päätti ei kuuna päivänä enään lähteä tukin uitantoon. Mutta tällä kertaa saivat muut houkutelluksi hänet päätöksestänsä luopumaan ja vastoin mielisesti mentyään joutui hän kumminki näin tavoin veden uhriksi.
Wilja [Minna Canth].
Lähde: Keski-Suomi 6.6.1874.