Kirje Helsingistä (1885)

Kirje Helsingistä. Tampere, 26 p. Helmikuuta. Kirjoittanut anonyymi

Vaikka tärkeitä valtiollisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä paraikaa on päivänjärjestyksessä, niin näkyypä kuitenkin vielä olevan huomiota jäljellä teatteri-asioihinkin. Sitä todistaa se vilkas kynäsota, joka on nousnut sanomalehdistössä, varsinkin sanomalehdessä ”Finland” nykyjään suomalaisessa teaatterissa annetusta uudesta murhenäytelmästä ”Työmiehen vaimo.” Tämä tunnetun etevän kirjailijattaren rouva Canth’in tekemä kappale on nostanut niin suurta huomiota, että siitä riidellään ja kinastellaan melkeen kaikissa piireissä, varsinkin niissä, joissa osaanotto naiskysymyksessä on elävä. Vastustajia on kappaleella kyllä, jos sillä on puolustajiakin. Mutta vastustajat ovat pääasiallisesti semmoisia, jotka pitävät sen parhaana, että maailma on, niinkuin se tähän saakka on ollut johtajineen ja sorrettuin vääryyksineen ja epäkohtineen; jotka kammoavat kaikkia parannuksia ja siis eivät tahdo avata ei korviaan eikä silmiään niitten epäkohtien oivaltamisen, jotka siveyttä ja ideaalisuutta maailmassa jalkojensa alle tallailevat. ”Työmiehen vaimo” on kappale uudessa todellisuusrunoelman muodossa, joka todellisuuden sattuvalla tavalla kuvailee sitä kurjuutta, joka johtuu juoppoudesta ja muusta epäsiveellisyydestä, ja näyttää, kuinka nainen hienoine tunteineen ja jaloine katsantotapaineen sortuu kuolemaan saakka miehensä kevytmielisyyden ja yhteiskunnassa vallitsevain vääryyksien johdosta. Tekijä on tässä kappaleessa osoittanut mitä suurinta näytelmärunollista kykyä. Kappale tulee luultavasti, käännettynä skandinaavilaisien kansojen kieliin, menemään pohjoismaiden näyttämöillä etevimpäin nykyajan kirjailijain teosten rinnalla. Pyyntö on tekijän luona ja tehtykin kappaleen kääntämisestä ja oikeuden saamisesta kustantaa ja esittää sitä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ja jokaisen, joka ei ole piitynyt vanhoillaanolija tahi joka ei ole meidän aikamme oloihin soveltumattomain kaunotieteellisten sääntöjen sokea ihastelija, täytyy myöntää, että tämän kappaleen ihanteellisena perustuksena on ihmiskunnan tärkein tehtävä, naisen ja miehen siveellinen parantuminen, perheen ja ihmiskunnan uudestaansynnyttäminen. Tämmöisen kappaleen vastustaminen osoittaa, kuinka puuttuneet ihmiset ovat vanhoihin etuluuloihin ja kuinka vähän halua ihmisellä tavallisesti on syväntyä todellisten asioitten miettimiseen. Niin on ”Finland’issa” nimimerkki A. M., vaikka hän ei ole kappaletta nähnytkään, suurimmalla vihaisuudella hyökännyt sitä vastaan, solvaten sitä li’an ja niin sanoakseni kaiken paheen osoitteeksi, mitä yhteiskunnassa voi olla. Nimimerkki A. M:n kirjoituksia vastaan on ankarimpia vastalauseita kuitenkin tehty sekä ”Finland’in” omissa palstoissa että muissa lehdissä. Ja hänen väitteittensä perättömyys ja vääryys on niin selvästi todistettu, että hyvä asia ei ole muuta kuin voittanut hänen hyökkäyksistään. Erittäin hauska on ollut nähdä, millä valistuneella katsannolla Suomen talonpoikaissääty on ottanut vastaan tätä kappaletta. Naiskysymys – erittäin mitä tulee naisen tasa-arvoon miehen kanssa naisen työn oikeudenmukaisuudelliseen sekä asian siveelliseen puoleen – suositaan talonpoikaissäädyssä paljo enemmän, kuin monissa n. k. herrasmies-piirissä. Ja tämä osoittaa enemmän kuin mitään muu asian oikeutusta samalla kuin se on osoitus kansamme siveellisestä inhimillisestä asemasta. Talonpoikaissäädyllämme on avonainen silmä siveellisyyden ja ihmisarvon vaatimusten suhteen myös naisen elämään ja kohtaloon sovitettuina. Erityisestä merkityksestä oli sen vuoksi se kunnioitus, joka tuli kappaleelle ja sen pääroolin taitavalle näyttelijättärelle, Neiti Avelanille, osaksi, kuin muun talonpoikaissäädyn jäsenistä, Edusm. Summa Uudeltakirkolta eräänä iltana näytännön loputtua, antoi Neiti Avelanille kauniin kultaisen rintaneulan kunnialahjaksi suomalaisen talonpoikaissäädyn jäsenten puolesta. Tämä oli parempi todistus kappaleen arvosta kuin suomalaisessa teaatterilla on mitään kappaletta vielä kohdannut.

Ruotsalaisen teaatterihuoneen johtokunta on vasen pyytänyt hallitukselta huojennusta niitten suurten lainain suorittamisesta, jotka tämä teaatterihuone on valtion varoista saanut. Tämmöisiä huojennusta ja pidennyksiä lainojen suorittamisessa on jo niin kauan ja niin monta kertaa saatu, että olisi paikallansa että oikeuden ja kohtuullisuuden vaatimukset valtion varojen käyttämisessä tässä suhteessa otettaisiin vaarin, vertaamalla, kuinka paljo suomalainen teaatteri nauttii apua valtiolta ja kuinka paljo ruotsalainen, jossa arvostelemisessa myös olisi huomioon otettava missä suhteessa on kohtuullista, että valtio antaa apua ruotsalaisen teaatterin ylläpitämiseksi. Emme suinkaan tahdo väittää, ettei valtion nykyisissä oloissamme vielä pitäisi auttaa ruotsalaista näytelmää. Mutta numeroitten esiintuomisilla tahtoisimme, että annettaisiin yleisölle tilaisuus nähdä ja arvostella, kuinka valtionvarat mainitussa suhteessa ovat käytetyt, sekä että kohtuus tulisi vallitsemaan kysymyksessä olevan valtion avun antamisessa.

Runebergin syntymäpäivänä tänä vuonna perustivat ruotsalaisen sivistyksen harrastajat pääkaupungissa uutta seuraa nimellä ”Svenska litteratur sällskapet” (= ruotsalainen kirjallisuuden seura). Tämän tarkoituksena on koota ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluvia kirjallisia muistomerkkejä ruotsalaisessa kansassa ja yleensä tehdä työtä ruotsalaisen kielen ja kirjallisuuden ylläpitämiseksi ja varttumiseksi. Tähän seuraan liittyvät jäsenet maksavat määrätyn jäsenrahan vuodessa, ja perustuu seura niin muodoin aineellisessa suhteessa yksityisiin varoihin. Seuraa senvuoksi ei voida muuta kuin mieltymyksellä tervehtiä. Samallainen oikeus ja velvollisuus kuin suomalaisella kansalla on ylläpitää itseään ja varttua täyttääksensä tehtävänsä ihmiskunnan historiassa, samallainen oikeus ja velvollisuus on ruotsalaisella kansalla ylläpitää itsensä ja edistyä täyttääksensä – myös se – tehtävänsä. Mikä raa’in ja epäinhimillisin olisi sellainen väite, jos joku voisi vielä semmoista esiintuoda: minulla on historiassa tehtävää, sinulla ei; sinun tulee kuolla eli elää mitättömänä orjana minun talossani. Semmoista väitettä on ennen ruotsinkiihkoisesta lahkokunnasta kyllä kuulunut suomalaista kansaa suhteen; mutta tämä ei oikeuta niitä käyttämään samaa mittaa ruotsalaisia vastaan. Meidän tulee päinvastoin kristillisellä kansana ilota kaikista askeleista edespäin, kuin veljeskansamme astuu itsetietoisuudessa ja sivistyksessä. Ja joka erityisen osan edistys yhteisessä isänmaassa enentää myös koko isänmaan onnea ja menestystä. Pääasia on tietysti vaan, ettei osan ylläpitäminen tapahdu kokonaisuuden kustannuksella ja tämän vahingoksi, s. t. s. aineellisessa suhteessa, ettei valtion varoja käytetä yhden kansallisuuden hyväksi suuremmassa suhteessa kuin kansa ottaa osaa yleisissä valtion menoissa. Semmoisia pyrinnöitä ruotsalaisen kirjallisuuden ja ruotsalaisen kansallisuuden hyväksi, kun ruotsalainen kirjallisuuden seura on, joka perustuu yksityisiin voimiin, ei voida muuta, kuin, niinkuin jo sanoimme, ilolla tervehtiä, toivoen että ne aatteet ja pyrinnöt, joita tämä seura tulee kannattamaan, tulevat olemaan sopusoinussa suomalaisen valtion tarkoituksen kanssa ja että niitä tulee elähyttämään tosi isänmaallinen ja kansallinen henki sekä veljellinen rakkaus suomalaista kansaa kohtaan.

Lähde: Aamulehti 26.2.1885.