Kirje
SSSR:n (SNTL:n) nuorisoliittolaisnaisen vastaus pääoman luokkavankilassa olevalle toverilleen
Kirjoittanut Emil Virtanen


– Rakas ystävä!
Kirjeesi sain. Tuhat kiitosta siitä.
Luin kerran ja toisen ja kolmannen.
Luin ja – itkin.
Mitä mielessä liikkui –
ei sanoja kuvata riitä.
Ajatukseni kuumat
liitelee luoksesi
mielikuvain siltoja pitkin.
– Näen kostean vankilasellisi,
   kalterivarjojen juovat.
Juurikään sä kiihkeesti painoit
   lapsesi rintaasi vasten.
Näen, millaista tuskaa,
   heittiöt, sinulle tuovat.
Ne tahtovat tappaa tarmoa
   sankarten kunniakasten.
– Ah, viha kuin laavana
   rintani soppia täyttää
kun kuvittelen,
   miten vankilasatraappi raaka
sun rinnoilta lapsesi riistäen
   »valtaansa» näyttää –
niin tuntuu kuin ihmisyys
   haudattu oisi
ja haudan suulla ois valtavapainoinen
   laaka.
– Sanot: »Elämänkertani
   kymmenen kalskeaa sanaa –
köyhyys ja nälkä, tehdas ja riisto
   ja taistelu riistoa vastaan».
»Ja kerran kun »sivistysvaltio»
   järjesti vankien janaa,
niin joukossa oli myös äiti, mi
   kohdussa kantoi lastaan».
– Niin, sinä se olit...
Ja sinut ne konnat veivät
näin kalterivarjojen keskellä
   rangaistavaksi.
Ne tuomion raa’an antaissa
   säälineet eivät,
ja yhdelle annetun tuomion –
   kärsivi kaksi.
– Sain luokkasi asian puolesta
   vankilakoppien yötä,
vaan tiedät – toverit
   jatkavat taistelutyötä.
»Minä, kirjoitit – tiedossa,
   taidossa korkeelle nousen;
voin antaa vaikk viimeisen suortuvan
   jänteeksi taistelujousen».
»Kun hetkemme hiljaa matavat
vuosien päähän,
niin, vakuutat – voittojen
   ehtoja valtaamme niistä.
Kas, ohranan iskemäin
   sinelmäin allekin jäähän
se punainen taistelumieli,
   mi uhreista ei toki kiistä».
– Niin, toveri, ystävä kallein –
   on vaikea tie!
Vaan varmasti suureen
   määränpäähän se vie.
On meillä jo Neuvostoliitossa
   todellisuus
työn yhteiskunnasta – luotu on
maailma uus!
Niin mulla kuin sullakin
   rakkaus mielessä palaa
ja täysin määrin mä nautin
   sen suloista hurmaa.
Olen äiti kuin sinä,
   mut meilläpä onnea valaa
tuo siunattu sana,
   mi siellä vain tuottaa turmaa.
– Niin, siskoni, meillä on elämä
kaunista – sittenkin itkin
kun kirjeesi luin aina ja
   uudestaan.
Mä luoksesi saavun
   mielikuvain siltoja pitkin.
Oi, ottaos parhaat terveiset
   neuvostomaan!
– Sait luokkasi asian puolesta
   vankilakoppien yötä,
vaan tiedät: toverit
jatkavat taistelutyötä.
Ja minäkin kanssasi
   barrikaadeille nousen!
Voin antaa vaikk viimeisen suortuvan
   jänteeksi taistelujousen.

1935


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.