Kiljusen poikien jouluaatto

Kiljusen poikien jouluaatto

Kirjoittanut Jalmari Finne


Kiljusen poikien jouluaatto.

Kirjoitti Jalmari Finne.

Kiljusen molemmat pojat, Mökö ja Luru, olivat joululomaksi tulleet kotiin Helsingistä, jossa he kävivät koulua. Pulla, tuo heidän pyöreä ja paksu pikkuinen villakoiransa, oli ollut aivan hurjana ilosta nähdessään taas molemmat pojat.

Mökö ja Luru tuumivat kovasti, mitä he antaisivat äidilleen joululahjaksi, sillä jotain aivan erikoista he tahtoivat antaa. Kauan tuumittuaan päätti Mökö antaa elävän kissan ja Luru pienen koiran. Kissa saisi pyydellä hiiriä ja koira olla äidin seurana, kun Pulla vietäisiin Helsinkiin. Kylästä he olivat ostaneet nämät molemmat elukat ja jouluaattona siinä hämärän tultua meni kumpikin lahjaansa noutamaan.

Kiljusen kotona oli kaikki rauhallista, sillä eihän kukaan edeltäpäin tietänyt, mikä merkillinen jouluaatto oli tulossa, niin merkillinen, että kaikki Kiljusten seikkailut Helsingissä eivät olleet mitään sen rinnalla.

Mökö meni korilla noutamaan kissaa ja toisella hiukan suuremmalla korilla meni Luru koiraa noutamaan, ja samaan aikaan he kumpikin palasivat matkaltaan. Yhdessä he sitten astuivat saliin, jossa pöytä jo oli katettu jouluateriaa varten. Koko talon väki oli jo koolla, poikia vain oli odotettu.

— Tässä on äidille joululahja, sanoi Mökö ja avasi korin, jossa kissa oli.

Kissa hyppäsi lattialle ja Kiljusen rouva parkaisi pahasti. Ei hän kissaa pelännyt, mutta kun se tuli niin äkkiä, niin ei hän voinut olla huutamatta. Ja kun Kiljusen rouva huusi, niin kyllä se kuului.

— Tässä on toinen lahja, sanoi Luru ja päästi koiran korista.

Koira näki kissan ja kissa näki koiran ja kun ne kaksi eivät koskaan ole olleet hyvässä sovussa, niin mitä ne nytkään olisivat sitä olleet. Kissa hyppäsi pöydälle ja koira hyppäsi haukkuen jäljestä. Ja kun pöydällä oli paljon tavaraa, niin mitä ne sitä olisivat joutuneet varomaan. Kissa astui ensin keskelle voiastiaa, koira kaatoi maitokannun. Sitten hyppäsi kissa suureen liemimaljaan, josta se aivan märkänä loikkasi pois. Koira kaatui puurovatiin ja pääsi siitä vihdoin pöydälle, vaikka aivan valkoisena riisiryynipuurosta. Ja koira haukkui ja kissa sähisi ja koko Kiljusen perhe huusi. Oli siinä taas elämää yhdeksi kertaa.

Isä Kiljunen meni ajamaan näitä eläimiä pöydältä pois ja siinä ajaessaan kaatoi kaiken sen, mitä kissa ja koira eivät vielä olleet ennättäneet kaataa. Kissa hyppäsi pakoon ja suoraan isä Kiljusen pään päälle, joka ei suinkaan tuntunut hauskalta, kun se painoi kyntensä päähän kiinni. Äiti Kiljunen oli ottanut hiilihangon ja koetti sillä lyödä koiraa, mutta ei osunnutkaan oikeaan, vaan sen sijaan kaikkiin muihin. Hän löi isä Kiljusta vatsaan, Mököä päähän, Lurua selkään ja itseään hyvin moneen paikkaan. Kissa hyppäsi nyt permannolle ja kiipesi suuren vaatekaapin päälle. Pojat koettivat ajaa sitä sieltä pois ja kaatoivat kaapin, jolloin kaikki, mitä sen päällä ja sisällä oli, vieri pitkin permantoa. Tällä aikaa löi äiti Kiljunen kattolampun säpäleiksi, jolloin huoneessa tuli aivan pimeä. Pimeässä meni kissa äiti Kiljusen hameitten alle piiloon, josta tämä niin pelästyi, että kiljaisten kaatui kumoon. Koira juoksi permannolle poikia pakoon. Mökö ja Luru kompastuivat äitiinsä, isä Kiljunen heihin. Ja siinä nyt koko herrasväki makasi yhdessä kasassa.

Silloin avautui ovi ja kissa ja koira pääsivät pakenemaan. Oli siinä huoneessa oikea joulujärjestys, kun taas valoa tuotiin, huonekalut kumossa, kaikki astiat pöydältä maahan vedetyt ja yhtenä säpäleenä.

Tällä aikaa pakenivat kissa ja koira kyökkiin. Siellä oli Pulla, joka tietysti nosti heti aika mellakan. Kissa pakeni avoimeen uuniin ja joutui paistinpannuun, ja kun palvelijatar samassa pani uunin kiinni, niin sinne se kissa jäikin. Pulla pakeni sitä uutta koiraa pöydälle, ja kun pöydällä juuri oli taikina suurta kakkua varten, niin kompastui se siihen ja kun se siinä pyöriskeli, niin takertui se yhä enemmän taikinaan ja lopulta se jäi aivan sen sisään. Palvelijatar ei siinä hädässä mitään huomannut, vaan otti käärön ja pisti sen uuniin paistumaan.

Nyt oli talossa äkkiä aivan hiljaista. Kaikki ihmettelivät, minne se uusi kissa ja Pulla olivat kadonneet, mutta niitä ei löydetty mistään.

Kun se uusi koira oli pesty puurosta puhtaaksi ja pöytä uudelleen katettu, niin alkoivat Kiljusen herrasväki syödä päivällistään.

Kun paisti tuotiin sisään, niin huomattiinkin, minne se uusi kissa oli joutunut, se oli kokonaan paistunut paistinpannussa. Ja kun suuri joulukakku kannettiin pöytään, niin löytyi Pulla sen sisältä. Se oli aivan pyörryksissä, mutta virkosi jälleen henkiin, josta poikien ilo oli hyvin suuri.

— Pullasta oli vähällä tulla oikea pulla, sanoivat pojat.

Tällainen oli Kiljusten jouluaatto.


Lähde: Pääskynen no 12, 1909, s. 32–34