Kiitos Luojalle hyvästä vuoden tulosta
| Kiitos Luojalle hyvästä vuoden tulosta Kirjoittanut Olli Kymäläinen |
- Laulan riemusta runoja,
- Ihanan ajan ilosta;
- Mutta kuinka Sulle, suuri
- Luojani, Isä ihana,
- Minä taian mitätönnä
- Sanat uhriksi sanella,
- Kiitosvirttä veisaella
- Tästä vuoesta hyvästä,
- Kauniista kesän tulosta,
- Jonk’ on suonut suuri Luoja
- Meiän ihmisten iloksi,
- Meiän vaivaisten varaksi.
- Kerran kun kesäksi lähti,
- Taittui talvelta purimet,
- Pakkaselta paksut niskat,
- Itse ilmakin ihastui,
- Lämmin läihkyi taivahasta,
- Aurinko paistoi varisti.
- Lumet lähti, maat sulivat,
- Virrat aukesi äkisti;
- Eipä viikon viipynynnä,
- Tuskin kului viikkokautta,
- Metsä kun puki pukunsa,
- Veti verkavaattehensa,
- Silkkimanttelin sivalsi;
- Niitty oli neito nuori
- Kaunistettu kukkasilla.
- Kaikki karja laitumella
- Iloitseepi itseksensä,
- Että Herra heitä auttoi,
- Heitä vankeja vapahti
- Elämälle entiselle,
- Ihanalle, iloiselle.
- Kaikki karjakin ve’estä,
- Kalat nousi katsomahan
- Kesän kaunista tuloa.
- Teiret kuusissa kukersi,
- Kotkat katsoi kallioilta,
- Pienet linnut pensahissa
- Kaikki istuivat ilossa,
- Visersivät virsiänsä
- Luojallensa kunniaksi.
- Itsekin talon isäntä,
- Talonpoika taitavainen,
- Arvelevi aikojansa,
- Kyselevi kyntömiestä,
- Alkajaapi aurojansa,
- Kyntövärkkiä kyhätä.
- Itse niin talon isäntä
- Kylvi sitten siemenensä,
- Ahot ensin, maat perästä.
- Itsekin Isä Jumala
- Siihenpä antoi apua,
- Kaunihimman katsehensa,
- Että lämpimän lähetti.
- Itse aurinko ilosta
- Paistoi paljon lämpimämmin,
- Kuin on muinoin monna vuonna,
- Että kasvoi kaikki paikat,
- Kaikki kuivat kankahatkin,
- Kaikki kallion kolotkin,
- Vuoren rotkot ruohokkaiksi,
- Kaikki kukkaset keolla,
- Kaikki niityt notkomailla,
- Laihot laaksoissa iloitsit
- Kasvantoa kaunihinta.
- Ei nyt halla haaskannunna,
- Eikä ruoste raiskannunna,
- Vaan kun kaikki kasvanunna
- Täysinäisnä tähkäpäänä,
- Antoi Herra taas apunsa,
- Itse ilmansa asetti,
- Että ihmiset ilolla
- Niitä kyllä niittelevät.
- Kaikki kukkaset keolla,
- Kaikki päänsä kallistavat
- Luojallensa kunniaksi,
- Miks’ei mekin ihmisraukat
- Saata suullamme sanoa,
- Luojan töitä tutkistella;
- Kosk’ on Luoja meiät luonut,
- Luonut luontokappaleita
- Muita vielä viisaammaksi,
- Kielen antanut puhua,
- Että järjen ymmärrellä!
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.