Kiitos!

Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna


Kiitos, kun lemmit
Puhtaalla miellä,
Vaikka jo toivo
Raukesi tiellä,
Että se kiintyisi
Kihloilla vielä!
Tuntosi vaatis
Astuvas toisin,
Toisin kuin lemmestäs
Huomannut oisin,
Tai mihin kohtalos
Johtaa ma voisin. –
Tuttu on mulle
Tuo äänetön kaipuu,
Huokaus karvas,
Mi itkuhun haipuu,
Sydän kun tietää,
Ett’ unhoon se vaipuu.
Vaikkapa onni
Vienyt ei meitä
Riemuiten käymään
Nuoruuden teitä,
Niin älä murhein sa
Päätäsi peitä!
Lupaa se! – tiesithän
Sieluuni haastaa,
Jotta voin hunnun
Lemmestä raastaa,
Laulaa sen pyhyyttä, –
Ilkkuin sen saastaa!
Kiitos, – ma tunsin
Mielesi alaa,
Aavistin kyyneles,
Itketyt salaa,
Haavaas kun koitti he
Myrkkyä valaa!
Kiitos, kun nostaa
Henkeni koit sa!
– Milloin ma murruin,
Hoivasi toit sa,
Vikani kaikki
Anteeksi soit sa.


Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.