Kevätlaulu Kannaksella

Kevätlaulu Kannaksella.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Yhä vieläkö luminen vannas
yli ylpeän Äyräpään,
yhä vieläkö Karjalan kannas
sun rantasi riitteessään?
Yhä vieläkö vilussa värjyt,
alastonnako puistosi puu,
ja vangitut meresi ärjyt,
hyyvaipassa Vammelsuu?
Ja vieläkö harjujes hongat
ne uinuvi jähmeessään,
ja taivoas pilvien longat
yhä pääsikö peittelemään?
Vai aurinkoruhtinas toiko
jo luoksesi keväisen sään,
ja kurkien joiku jo soiko
taas kertoen ihmeitään?
Joko kirposi maaemon parmas,
loi kummut vehmauteen,
ja sävelten karkelo armas
joko leikitsi vireessä veen?
Miten lie? – Toki ellös surros;
pian talven ja hallojen yö
ohi on, saa valtava murros
ja vapauden tuokio lyö!
Käy tietään taas kevätmyrsky,
hyykahlehet katkaisee,
lyö rantoja valtava hyrsky.
Suvi maillesi ryntäilee.
Pois väistyy, mi talvea, lunta,
ikinuoruus nostavi pään!
Elo suurta on satua, unta,
taas Karjalan heräävän nään.


Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.