Kevätlaulu Kannaksella

Kevätlaulu Kannaksella. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Yhä vieläkö luminen vannas

yli ylpeän Äyräpään,

yhä vieläkö Karjalan kannas

sun rantasi riitteessään?

Yhä vieläkö vilussa värjyt,

alastonnako puistosi puu,

ja vangitut meresi ärjyt,

hyyvaipassa Vammelsuu?

Ja vieläkö harjujes hongat

ne uinuvi jähmeessään,

ja taivoas pilvien longat

yhä pääsikö peittelemään?

Vai aurinkoruhtinas toiko

jo luoksesi keväisen sään,

ja kurkien joiku jo soiko

taas kertoen ihmeitään?

Joko kirposi maaemon parmas,

loi kummut vehmauteen,

ja sävelten karkelo armas

joko leikitsi vireessä veen?

Miten lie? – Toki ellös surros;

pian talven ja hallojen yö

ohi on, saa valtava murros

ja vapauden tuokio lyö!

Käy tietään taas kevätmyrsky,

hyykahlehet katkaisee,

lyö rantoja valtava hyrsky.

Suvi maillesi ryntäilee.

Pois väistyy, mi talvea, lunta,

ikinuoruus nostavi pään!

Elo suurta on satua, unta,

taas Karjalan heräävän nään.

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.