Kevätkuutamossa

Kevätkuutamossa Kirjoittanut Toivo Raita

Soutelin pienessä purressani soikean salmen suuta,

lemmenlauluja lietoja laulelin, ihailin illan kuuta.

Yö keväinen mua ympäröi,

sydän riemuinen rinnassa reilusti löi.

Kevättä soitteli salo, kuiskaili kaislikkoranta.

Kummasti kalaisten karien tienoilla kahisi keulassa santa.

Yö värjyi ja värisi ympärilläin,

kaiken luonnossa kihloja jakavan näin.

Joutsen-joukkue ilmoja viiletti, yhä painuen pohjoista kohti.

Suihki siipi ja kuutamon kullassa sulka valkoinen somasti hohti.

Rusto riutuva pilvissä purppuroi –

metsä maaemon rinnasta mahloja joi.

Teeri kujerti kaukana kullalleen, lintu lempensä lumoja lauloi.

Kaksoiskoivukin kallionlaella hellin tuntehin toistansa kauloi.

Laine läikkyi, tuoksuja tuuli toi –

luonto morsiusmyrteissä unelmoi.

Kokka käännähti kauniisti kaarensa, kohta rajusti rantaan soudin.

Siellä saavutin toivoni somimman, pian pulmuni purtehen noudin.

Kuu kasvonsa kätki nyt pilvien taa...

Suli onneni sylihin taivas ja maa.

1928

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.