Kevätahavalle
Kevätahavalle. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Kevätahava kerkeä, kauas
- tekee mieleni mun!
- Minä tahtoisin maailmaa nähdä
- hiukan harteiltas sun.
- Nähdä kansojen työtä ja tointa,
- kevätvoimien kuohuntaa,
- vuorivirtojen ryöpyt ja leikit,
- merta ilmojen ihanaa,
- nähdä kaiken, kaiken
- mitä kätkeepi taivas ja maa.
- Kevätahava kerkeä, kauas
- tekee mieleni mun!
- Minä tahtoisin maailmaa kuulla
- hiukan harteiltas sun.
- Kuulla tunteiden tuhannet äänet:
- vihan, riemun ja rakkauden,
- surun soitot ja toiveiden kuiskeet,
- nyyhkyt kuoleman kauhujen, –
- kuulla kaiken, kaiken
- sointuun suurehen sulavan sen.
- Kevätahava kerkeä, kauas
- tekee mieleni mun,
- olen kevyt, vain höyhenen verran
- painan harteillas sun.
- Minä tahtoisin rohkean voiman,
- suuren, tenhovan vapauden
- nähdä kaikki ja tuntea kaikki,
- mit’ on sielussa ihmisen,
- voida kaiken, kaiken
- runon sointuhun sulkea sen.
- Kevätahava kerkeä kiirii,
- kuule pyyntöän ei.
- Halki ilmojen suihkavat siivet
- sen jo kauaksi vei.
- Mutta syvällä notkossa laakson
- minun sieluni vaikeroi,
- mitä kauneinta mietti ja toivoi,
- se ei kukkia koskaan voi,
- se on lintunen suljettu häkkiin
- ja kuin vangitun laulu sen soi.
Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.