Kevät virret.

Kirjoittanut Mikko Uotinen


Helähtivät elon virret
syksyisillä mailla,
nouskoon kansa päivähän
mi valoa on vailla.
Komeroissa orjan, kurjan
murtua voi kansa,
siellä soittaa haudan immet
kalma harppuansa.
Kahlehissa ajan tämän
etäälle ei ennä,
valituksen kyynelsoitto
yli yön ei lennä.
Vaikeroiden vaivojansa
alemmas vaan vaipuu,
itse luoton suuri voima
hautahan se taipuu.
Rukoukset, ruumissaarnat
särkyneen on mielen,
pyyntölauseet, ruikutukset,
kaiku orjan kielen.
Ei ne nosta ajan orjaa
alemmaks’ ne painaa,
mikä kansa niihin luottaa
kohta se on vainaa.
Elämän on yksi usko
ylevä ja suuri:
oman voiman kalliossa
huomenes on muuri.
Itse katko kahlehesi
silloin vaan se aukee,
vapaaksi kun tahdot tulla
orjan päivät raukee.
Muut on mahdit usvan laista
sinun yksin kestää,
sinun tahtos valhe vallan
valtiuden estää.
Näin ne helkkyy elon virret
syksyisillä mailla,
käskee nousta päivähän
mi onnea on vailla.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.