Kevät (Wikman)

Kevät Kirjoittanut Valde Wikman

Taas luonto niin hellästi hengittää,

taas keväinen sillä on mieli.

On poissa jo kylmä, talvinen jää,

nyt sointujen ilmoille helkähtää

jo leivonkin lirpeä kieli.

Ei kylmä, talvinen, tallattu maa,

ei tuulitannerten hyrskyt,

ei pohjolan kylmät viimasäät,

ei lumisten aavojen tuulispäät,

eikä hurjan huutavat myrskyt.

Vaan hellä ja hempeä huhtikuu

nyt kuulasna yllämme kulkee.

Niin tyynenä, kirkkaana illan suu

yli kaukaisten rantojen kaareutuu.

Kevät luonnon nyt syliinsä sulkee.

Ja pohjolan lapset ne leikkiä lyö:

kevätriemu on rinnassa heillä.

Pakotiellä jo halla ja talvinen yö

ja alkanut kuohuva keväinen työ,

sama työ, joka työnä on meillä.

Se työ on suuri ja yhteinen,

sen puolesta kaikkensa koittaa.

Sitä tehdään tuimasti taistellen

puolesta onnen työläisten

ja kevään mi talvenkin voittaa.

1928

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.