Kevät (Husu)

Kevät Kirjoittanut Matti Husu

Kevät taasen jo pohjolaan kiiruhtaa,

lämmin löyhkä sen tanhulla kulkee.

Rinta riemuinen ilmoille ponnahtaa,

luonto leppeään syliinsä sulkee.

   Kevät on! – kuiskaa kummasti metsän puut.

   Kevät on! – kylätanhuilla kaikuu.

   Samaa helskyttää pihalla lapsien suut,

   joiden äänet niin raikkaana raikuu.

Talviaskareet taloista kauaksi jäi,

toukotoimia maamies jo laittaa;

yhä useimmin pilkistää pellolle päin,

yhä tarkemmin tarkastaa aittaa.

   Kuulen helskyvät pirtissä kangaspuut,

   kalskaa sukkula pirteään pirtaan –

   siellä neitonen nuori, sen hymyssä suu

   yhtyy kiireellä keväiseen virtaan.

Koko luonto jo uudessa elossa soi,

talven huurteinen halla ei paina.

On kirkkaampi huomenen aamun koi,

päivä seuraava sorjempi aina.

   Sydän vallaton oudosti pulpahtaa,

   hurjat aikehet mieleni liehtoo,

   aatos kauaksi ilmoille ailahtaa,

   kummat kujeet se kiehkuraan kiehtoo.

1929

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.