Kevät

Kirjoittanut J. F. Granlund


Touvon aika lähenee,
Kylmät hallat vähenee,
Päivä kirkkahasti
Paistaa, ihanasti
Korkealta
Taivahalta,
Siintävältä, loistavalta.
Virta vilpas vieriää,
Järven laine kieriää
Hiljallehen rantaan,
Pois katoopi santaan.
Koivut, haavat
Lehden saavat,
Tuomet, raidat kukoistavat.
Pensaat ja puut,
Niityt ja haat,
Laaksot ja muut
Ruohoiset maat
Kaunistuvat ihanaksi.
Saaret, mantereet,
Luodot, tantereet
Muuttui taas jo tuttavaksi.
Kukkula ja suo,
Kaikkityyni tuo
Hauskuutensa tullessaan.
Pienet linnut visertää,
Pyyt ne puissa viheltää,
Teiret kukertavat.
Kumppaninsa saavat
Pikkuisetkin
Lintusetkin,
Itse pienet perhosetkin.
Sorsat ruovistohon ui,
Kyttä maahan kumartui,
Rastas laulaa puussa.
Äijä lahden suussa
Ruuhessansa
Verkostansa
Päästeleepi saalistansa.
Tuohen ja muun
Astian tuo
Ympäri puun
Lapset ja juo
Mahlajaansa naureskellen.
Sitten lähdetään
Leikittelemään
Luikaten ja lauleskellen;
Kiekot kieppumaan,
Pallot paukkumaan
Mailallansa kukin lyö.
Paimentorvi paikoin soi,
Äijä laitumelta toi
Toukopellollensa
Pari-hevosensa.
Lapset kanssa
Lampaissansa
Soittelevat huilujansa.
Nuori kansa tuomistoon,
Maahan istui ruohistoon,
Naiset kukkasista
Kaikenmuotoisista
Vääntää vaulat,
Suuret paulat
Kaunistamaan päät ja kaulat.
Niin kevät tuo
Riemuja vaan,
Uudeksi luo
Luonnon ja maan
Hauskuudeksi sydämmelle.
Laihot toukokuun,
Kasvut maan ja puun
Muistuttavat ihmiselle
Uutta elantoo,
Uutta olentoo,
Uutta eloo elämään.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.