Kevät (Granlund)
Kevät Kirjoittanut J. F. Granlund |
- Touvon aika lähenee,
- Kylmät hallat vähenee,
- Päivä kirkkahasti
- Paistaa, ihanasti
- Korkealta
- Taivahalta,
- Siintävältä, loistavalta.
- Virta vilpas vieriää,
- Järven laine kieriää
- Hiljallehen rantaan,
- Pois katoopi santaan.
- Koivut, haavat
- Lehden saavat,
- Tuomet, raidat kukoistavat.
- Pensaat ja puut,
- Niityt ja haat,
- Laaksot ja muut
- Ruohoiset maat
- Kaunistuvat ihanaksi.
- Saaret, mantereet,
- Luodot, tantereet
- Muuttui taas jo tuttavaksi.
- Kukkula ja suo,
- Kaikkityyni tuo
- Hauskuutensa tullessaan.
- Pienet linnut visertää,
- Pyyt ne puissa viheltää,
- Teiret kukertavat.
- Kumppaninsa saavat
- Pikkuisetkin
- Lintusetkin,
- Itse pienet perhosetkin.
- Sorsat ruovistohon ui,
- Kyttä maahan kumartui,
- Rastas laulaa puussa.
- Äijä lahden suussa
- Ruuhessansa
- Verkostansa
- Päästeleepi saalistansa.
- Tuohen ja muun
- Astian tuo
- Ympäri puun
- Lapset ja juo
- Mahlajaansa naureskellen.
- Sitten lähdetään
- Leikittelemään
- Luikaten ja lauleskellen;
- Kiekot kieppumaan,
- Pallot paukkumaan
- Mailallansa kukin lyö.
- Paimentorvi paikoin soi,
- Äijä laitumelta toi
- Toukopellollensa
- Pari-hevosensa.
- Lapset kanssa
- Lampaissansa
- Soittelevat huilujansa.
- Nuori kansa tuomistoon,
- Maahan istui ruohistoon,
- Naiset kukkasista
- Kaikenmuotoisista
- Vääntää vaulat,
- Suuret paulat
- Kaunistamaan päät ja kaulat.
- Niin kevät tuo
- Riemuja vaan,
- Uudeksi luo
- Luonnon ja maan
- Hauskuudeksi sydämmelle.
- Laihot toukokuun,
- Kasvut maan ja puun
- Muistuttavat ihmiselle
- Uutta elantoo,
- Uutta olentoo,
- Uutta eloo elämään.
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.