Kevät-päiviä
| Kevät-päiviä. Kirjoittanut Bernhard Elis Malmström |
| Suomentanut Gustaf Gideon Forsman. |
I.
muokkaa- Taivahan purpura, oi, tuli koittehen! Kuin lumisille
- Kentille kylvelet sie aamun ruusuja nyt!
- Terve-tultua taas unen-horrosta yöllisen talven,
- Koite’ sie kevähän, terveyden ruso myös!
- Miksi jo rakkautes tulimuiskuja viljalta tuhlaat,
- Ah, herättääksesi maat’, peittele mää lumien?
- Nouse riemusta, rintani! Laps’ kevähän sekä lemmen,
- Laulu, se kaivattu, kas, taas takaisin palajaa!
- Sykkivähän povehen tule kultainen, sulo lyyra!
- Sieluhun mun koleaan lämpimä luo sävelten!
- Laulajan jalkojen juuressa oot sinä mykkänä maannut;
- Kauan jo on suru kuin jää levännyt povessain.
- Muistojen taivaissa kanssasi miksi soit unta mun nähdä,
- Mun herättääksesi vaan huolien korvessa taas?
- Mutta nyt taas sävelten heleää hopeaa minä kuulen,
- Taas runo-ilmassa kuin muinoin tuutielen.
- Laulajan sie kevähän jalo koitto! miks hehkuen muiskaat,
- Ah, herättääksesi jään peittelemää sydäntäin?
II.
muokkaa- Lentele, henkeni sie, iloiten runo-ilmojen halki!
- Katkaise sitehes, nouse’pa notkosta maan!
- Loistavahan pukuhun pue itsesi, liitele pilviin,
- Vaipuos, silmissä veet, sen Ijäisen sylihin!
- Oi, mikä on elo ihmisen? Ääni, mi soi ihan yksin;
- Henkien köörissä vast’ merkityksensä se saa.
- Taivahan valtoihin siis, sieluni, lempien turvaa;
- Lemmellä kohtele myös lapsia kuolevien.
- Helmasi aukaise maa-ilmalle, yhdellä haavaa
- Lempivähän povehen painaos taivas ja maa.
- Hurmova huumehdus, suloinen uni! Kuin patriarkka,
- Voimasta rakkauden, painia kanss’ Jumalan!
- Missä mä löydän sen? Oi, missähän leimu on lemmen?
- Sen tuli onk’ povessain? Tuhkoa siellä on vaan.
- Tuhkaa rakkauden tulen, sammunehen – – Iki-päiviks?
- Sieluni haudasta soi vastaus: ”oi, ijäks’, oi”.
- Jaa, sydämein on tyhjä, on hauta, mi on hävitetty.
- Sielläpä kummittelee muistojen haamuja viel’.
- Aaveilus-vapise! Kuka-ties ajetaan sinä kohta
- Kolkosta luolastas; tyhjäksi käypi mun yö.
- Taivas suo minullen iki-yössäni valkea vinkka;
- Leimaus suo elämäks, taikkapa kuolemakskin!
III.
muokkaa- Oi, sydän! Kuolevien tomu-luomien joukoss’ ei yks’kään –
- Tiedänpä sen tosiaan – vaihtele niin kuni sie.
- Milloin sortunut oot sekä ääneti kallioin kesken,
- Milloin liehuvi sun lippusi pilvessä taas.
- Milloin peilinä sie säde-loistoa taivahan taitat,
- Milloin talletat taas, hiilenä, helvetin tult’.
- Oi, mihin sie tulet? Pohjolan kalpeahan kevätpäivään.
- Siellä, kun päiv’ hymyää, pilvi jo itkua luo.
- Enkö jo turmion reunalla seisonut? Eessäni kuilu,
- Kantava kuoloa vain, – yö oli ympärilläin.
- Enkö mä seiso taas vihannaisilla kunnailla toivon?
- Maaliman loistavan nään rauhassa rakkauden.
- Rakkaus on ijäinen; sen valtoa tuoni ei murra.
- Rakkauden tuli saa kirkastumaan sydämen.
- Mutta mi taivahan on, sitä säästävi tuo pyhä liekki,
- Sen koeteltuna tuo taas povehen inuvaan.
- Haavapa nyt paranee; tuli sen kovemmin sit’ ei polta,
- Jos elo paistavi vain, vienona kuin kevät-päiv’.
- Niin oli lempeni myös; epätoivolla tunsin ma liekin
- Riehuvan rinnassain, mun poroks polttelevan,
- Kunnes syntyvän mie himojen, huvien sekä tuskan
- Raunioist’ näin elämän, puhdistuneen, totisen.
- En sure ennää nyt. Mikä kuoli, se tuonelan olkoon;
- Mutta, mi on elävää, sen omistan elävän’.
- En enempää halua; opin luopumust’ rakkaudelta.
- Kaikesta luopua voin; lempi mun rikkahaks sai.
- Lapseksi muutun taas; pesän vihdoin löytävän toivoo
- Metsässä sieluni, tuo kyyhky, mi harhaelee.
- Jää minun luokseni, kärsivä sielu! ma tuskasi tunnen.
- Oi, pysy tääll’, sulo-laps’! Leikkisi on viaton.
- Vaikk’ useastikin panin huolien ketjuhun renkaan,
- Riemunki seppelihin kukkani oon sitonut.
- Taivas! kun rukoilin salamaa, sain lempesi suukon.
- Vast’ sua uskoin, kun mun likistit povehes.
- Lemmen Ruhtinas, oi, minä kanssasi painia tahdoin,
- Mutta sa mun pelastit, lapsesi sait sylihis.
- Rintani, riemastu! Ilo-ääniä luo, sinä lyyra!
- Sielu, se eksynyt, on löytänyt viel’ kotomaan.
- Riemua juon Jumalan, kun koittavi aamu, kun ilta,
- Morsian ruusuinen, vaipuvi metsälähän.
- Riemua juon Jumalan, maan laaksojen helmassa kun nään
- Lempeä hoideltavan rinnoissa kuolevien.
- Viljan kastavi taas elämäin huvipuistoa kuivaa
- Rakkaus taivahinen; Kohta se kukkiva on.
Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.