Kevään tytti
Kevään tytti. Kirjoittanut Hilja Tamminen |
- Jälkehen verisen vainon,
- taiston talvisen perästä
- kerkeä kevähän tytti
- kultakutrinen, korea,
- simahuuli, silkkihuntu
- keijuna ketoa kiisi,
- notkeana nummen viertä.
- Tuosta harjulle halasi,
- kiipes vuoren kiirehelle.
- Siitä silmäsi sivumma
- katsehella kaunoisella.
- Mihin katseensa kajosi
- siitäpä lumi sulavi,
- mihin silmän siirteleikse
- heti routa raukenevi,
- kirpoavi kirsi kylmä.
- Kerkeä kevähän tytti
- hajahapsi, hienohelma,
- tuosta astuvi alemma,
- laskehtihe laaksomaille;
- kulki koivikon korean,
- notkui nurmen nukkavierun.
- Kuhun koski kengän korko,
- siihen kukkanen kohosi.
- Mihin polki pieni jalka
- siihen nousi nurmen nukka.
- Missä huntunsa hajotti,
- silkkiliinan liehahutti
- siinä puhkes lehti puuhun.
- Kerkeä kevähän tytti,
- kevään impynen ihana
- laulun heljän helkähytti
- huulilla hunajasilla.
- Sanat helminä helisi,
- kultakelloina kulisi.
- Herkesi heleä ääni,
- vaimeni sorea soitto.
- Tyhjään eipä ehdykkänä,
- ilo ilmoihin hupene.
- Syntyi siitä sirkkasia,
- korentoisia kohosi.
- Silkkisiipiperhosia
- helovärein hohtavia
- siitä ilmoille yleni.
- Kerkeä kevähän tytti,
- kultakutrinen, korea
- liehui perhojen perässä,
- leikki sirkkain siskosena.
- Nauru hopeena helisi
- huulilta hymyäviltä,
- siitä sai puronen soinnut,
- vesi heljä helkkehensä.
- Yhtä eipä tytti tainnut,
- kevään keijunen osannut:
- vehreällä verhoella,
- kirjokukkasin kutoa
- jälkiä so’an orihin,
- kalman kauhean kavion.
Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y.,
Tampere.