Kevään kynnyksellä

Kevään kynnyksellä.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Kevään kynnyksellä
Tuli Tuonelan tytär tumma
Valon laulajan luo.
Katsoi ääneti, katsoi kauan –
Käden vaipua suo.
Katkaista ei henno
Miehen lempeän elonlankaa. –
Hiljaa liukuvi sää,
Kerimään kun kuontalolle
Tytär Tuonelan jää.
Päivä kultaa seinää,
Sammuu siunaten lännen rantaan
Metsän huurteisen taa.
Vaippaan yöttären pehmoisesti
Peittyy meri ja maa.
Kerii tytär Tuonen,
Kiertää hellästi kuontalolle
Elonsäikehen pään.
Silmä sammuvi, henki liitää
Valoon välkkyävään.


Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.