Keväällä 1866

Keväällä 1866. Kirjoittanut J. G. Dahlman

Taasen jo, taasen jo armaskin aika

Suomemme rantoja lähenee:

      Pakkanen nukkuu,

      Käet ne kukkuu,

Hallat kylmät ne vähenee.

Järvistä jäätkin jo virtana lähtee,

Koreus koivutkin kaunistaa;

      Herttanen aika

      Suomenkin maita

Talvenkin takaa kaunistaa.

Leivoset lentävät vierailta mailta,

Suloisen sanoman ilmottaa,

      Suloinen suvi

      Suomeen kun tuli,

Niin luonto luotunsa virvottaa.

Suloinen Suomi se kukkana loistaa,

Kuin kesä tulla keikuttaa.

      Luotujen isä

      Armonsa lisää

Ilolla onnea nauttimaan.

Maanmies on talven jo tarpeita tehnyt,

Joilla hän vakonsa valmistaa

      Sitte, kun päästään

      Lumesta, jäästä,

Jota jo kesä nyt ahdistaa.

Auta Sä vieläkin armostas, Isä,

Luotujas Suomessa suuressa,

      Ett’ olis meillä

      Onnea teillä,

Pohjolan tähtien juuressa.

J. G. D[ahlman]–n.

Lähde: Sanomia Turusta 4.5.1866.