Keväällä 1866

Keväällä 1866.

Kirjoittanut J. G. Dahlman


Taasen jo, taasen jo armaskin aika
Suomemme rantoja lähenee:
      Pakkanen nukkuu,
      Käet ne kukkuu,
Hallat kylmät ne vähenee.
Järvistä jäätkin jo virtana lähtee,
Koreus koivutkin kaunistaa;
      Herttanen aika
      Suomenkin maita
Talvenkin takaa kaunistaa.
Leivoset lentävät vierailta mailta,
Suloisen sanoman ilmottaa,
      Suloinen suvi
      Suomeen kun tuli,
Niin luonto luotunsa virvottaa.
Suloinen Suomi se kukkana loistaa,
Kuin kesä tulla keikuttaa.
      Luotujen isä
      Armonsa lisää
Ilolla onnea nauttimaan.
Maanmies on talven jo tarpeita tehnyt,
Joilla hän vakonsa valmistaa
      Sitte, kun päästään
      Lumesta, jäästä,
Jota jo kesä nyt ahdistaa.
Auta Sä vieläkin armostas, Isä,
Luotujas Suomessa suuressa,
      Ett’ olis meillä
      Onnea teillä,
Pohjolan tähtien juuressa.

J. G. D[ahlman]–n.


Lähde: Sanomia Turusta 4.5.1866.